maanantai 10. syyskuuta 2012

Tracon 7

Lauantai

Siinä meni tämä Tracon 7 viikonloppu melkoisen nopeasti, eikä paljoa saanut nukkuakkaan ^^'. Juuri edellisenä yönä ennen Traconia saatiin oiva älynväläys, että otetaampa BJD:t mukaan coniin! Ja tottahan toki piti tehdä jotain vaatetta niille... Joten siinä meni mukavasti vähän yötä ja koska niitä ei saatu valmiiksi niin aamulla oli herättävä hivenen aijemmin, että homma saataisiin tehtyä loppuun. Tosiaan väänsin Arisalle popcorn kankaasta melko yksinkertaisen hameen ja kiedoin sen sitten johonkin mustaan paitaan jonka olin joskus tehnyt ja siihen olalle joku musta riepu ^^'.

Haja oli tehnyt miunulle söpön mekon coniin~ Se oli tosiaan mustasta ja popcorn kankaasta (käytin tosiaan sitä poppari kangasta siihen Arisan hameeseen) oikein söpö lolita mekkonen~

Photobucket

Siinä ne kaksi ovat, jotka olivat ihan pikkuinen riesa sinä lauantaina, mutta kuitenkin! Tosiaan aikaisemmasta heräämisestä huolimatta tuli pikkuinen kiirus. Väänsimme tosiaan noiden vaatteita vielä eikä oltu päätetty ainakaan kokonaan mitä itse laittaisimme... Cossissa tosiaan ei menty, mutta löydettiin sentään jotain iloista. Nyt ei kyllä ole kuvamateriaalia siitä mekosta tai muutenkaan mitä minulla tai Hajalla oli päällä, joka on hivenen sääli koska laittautumisessa meni sellainen mukava tovi ^^'

Ensimmäinen ohjelma johon yritimme päästä oli Cossaajan kootut selitykset, mutta koska tulimme myöhässä kävi ilmi että se oli täynnä. No siinä liikkuessa johonkin muualle törmäsimme kokoajan johonkuhun jolle piti jutella (tai no Haja törmäili erittäin paljon kaikkiin tuttuihin).
Suuntasimmekin seuraavaksi AMV-kisaa katsomaan ja sinne sentään mahduttiin! Katselimmekin siellä melko pitkään, mutta pakenimme kyllä kesken paikalta ^^'
Haahuilimme ja törmäiltiin ihmisiin vähän lisää, kun sitten palasimmekin takaisiin siihen samaiseen saliin missä AMV-kisa oli. Siellä alkoi silloin sellainen esitys kuin Samurain rakkaus. Se oli hyvin erikoinen, mutta ihan katsottava. Tosiaan se taisi olla jonkinsortin teaseri oikeasta esityksestä (jonka ensi-ilta on 13.10 klo 19 Tampereen Ylioppilasteatterissa). Saatiimpa me siitä sellaiset esitteetkin, mutta en siitä ottanut kuvaan samoinkun en ottanut iaido esitteestäkään ^^' (pikkujuttu).

Ja samassa salissa jatkui! lähdimme kylläkin kiltisti pois salista ja siirryimme jonottamaan pukukilpailuun ja world cosplay summit 2013 karsintaan. Koska lippuja ei tietystikkään oltu tajuttu hakea niin meidät ohjattiin sinne jonnekkin ylös joka oli kyllä ihan kiitettävä paikka sitten loppujen lopuksi. Ja tietenkään ei multa mitään kuvaa taas ollut ^^'. Lauantain kuvasaldo oli erittäin erittäin heikko johtuen lähinnä siitä, kun kanniskeli Arisaa mukana...ehheh...

Vaikka minä en saanut kuvia siltä päivältä niin Haja sai pari joten pölläsin ne sitten tämän kamerasta (ainakin muistaisin näiden kuvien olleen lauantailta).

Photobucket

PhotobucketPhotobucket

Ah tämä kuvien asettelu, tottakai nuo kaksi vierekkäistä on eri korkuisia... No kuitenkin! Oli aivan pakko pöllästä tuo Vincent kuva! Cossi on hyvä ja tuo pose samoin! Ja en osannut sitten noista kahdesta päättää kumman laittaisin, kun toinen oli hyvä pose, mutta ei niin hyvän laatuinen ja niin. No kuitenkin! Oli kyllä aika hubaisaa nähdä cossi Captainista ja Snippystä~ (ja kyseessä on tosiaan Romantically Apocalyptic).

Nyt en muuten ole aivan varma missä välissä tämä tapahtui (ja näin se varhais dementia alkaa). Mutta kävimme tosiaan etsimässä ruokaa. Ensimmäinen kohteemme oli Tullintori, joka tottakai oli kiinni toisenksi myös S-market oli kiinni ja päätimme sitten taapertaa ihan vohvelikahvilalle asti. No kun pääsimme perille huomasimme onnekksemme sen olevan auki (vielä ainakin tunnin tai puolituntia).

Photobucket

Vohveli oli tottakai hyvää ja tuo BJD kuvanen jonka laitoin lähes alkuun oli otettu tuolla. Siellä ei tosiaan kauhean kauaa oltu, kun se meni kiinni joten jouduttiin sitten haahuilemaan takaisin conipaikalle.

No satuimme monen törmäämisen jälkeen törmäämään Lonloniin, jonka kanssa tuli puheeksi ettei tämä ollut koskaan pelannut mahjongia. Joten päätimme sitten mennä pelaamaan, mutta tottakai kävi niin että kaikki mahjong pöydät oli varattu.
Seuraava ohjelma jota oltaisiin haluttu mennä katosmaan oli Vedetään hatusta Goes Anime, mutta siihen tosiaan oli silloin aikas monta tuntia aikaa ja se oli myös melkoisen myöhään. Joten päätettiin sitten vetäytyä kotiin conipaikalta.


Sunnuntai

Ja niinkun voi hyvin arvata tuli aamulla taas vaihteeksi vähän kiire. Nyt en kyllä ole ihan varma mikä oli syy siihen kiireeseen, mutta sellainen oli. Ja satuin olemaan sinäpäivänä melko tylsän näköinen, kun hyppäsin aika perus vermeisiin ^^'

Yritettiin päästä katsomaan Cosplaydeittiä, mutta koska tultiin myöhässä niin se oli ehtinyt jo täyttyäkkin.
Koska ei päästy deittiä katselemaan niin taidettiin tässävälissä kierrellä vähän myyntipöytiä ja taidekujaa.

Photobucket

Taidekujalta ei ihmekyllä tullut mitään mukaan vaikka niitä söpöjä kaulakoruja ja muuta sellaista katselinkin. Niinkun yleensä mukaan tuli ramune ja pari poksillista pockyja~
Ja vaikka ei mukaan tälläkertaa mitään figuuria tullutkaan niin eihän conista pois pääse ilman luettavaa~ Ostin tosiaan pari uutta bakumania sekä clampin Gate 7. En ole aivan varma onko se kummoinen, mutta se oli clampin  ja todella hyvän näköinen niin täytyyhän sitä kokeilla! Ja sitten sain nyt vihdoista viimein mukaan myös tuon Bride's storyn~ Ihana kovakantinen Kaoru Morin manga~~
Se on tosiaan ihan hyvän hintainen niin se ei aijemmin ole tullut mukaan. Mutta päättelin sen olevan hyvä, kun Animeconissa J-pon taisi ostaa koko sarjan (jos siinä oli tosiaan kaikki... en ole täysin varma).

Ja aikaa tosiaan vielä oli niin käväistiin katselemassa ja kuvaamassa näytillä olevia figuureita~

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Oikein hienoja~ Ja kävimme sitten kuuntelemassa vähän, kun puhuttiin Maailmanlopusta ja siitä selviytymisestä. Sieltä lähdettiin muka aikasin ja mentäisiin jonottamaan Zelda pianokonserttiin. Mutta siellähän odottikin jo sellainen ihan mukavan mittainen jono. Yhdessävaiheessa  porukkaa päästettiin jonottamaan toisellekkin ovelle, mutta eipä se jono juurikaan tuntunut josatain syystä pienentyvän ^^'

Photobucket

Sali tuli kyllä täyteen ja ilmeisesti sitä ei oltu ihan odotettu. Mutta kuitenkin! Satuin kuvaamaan siitä pari pätkää, mutta totesin nyt tässä koneella katsoessa ettei ne kovin hyviä ole. Kaikeksi onneksi kuitenkin tulta youtubesta löytyi koko esitys! Joten taidanpa laittaa sen sitten tähän. Oli kyllä oikein hyvä pianokonsertti ja taustallanäkyvä heijastettu video oli oikein hyvä siihen~ Ja tottahantoki soittajan hämmästykseksi lopuksi kaikki nousi ylös penkeistään taputtamaan. Tai no minä yritin, mutta kamat oli sylissä joten siitä olisi tullut komeaa säätämistä. (taputin korvaukseksi kovaa ja kädet korkealla 8D). Mutta kuitenkin se video tähän! Katsokaa se! *W*


Tämänjälkeen metsästimme Lonlonin mahjongia varten ja haimme samalla liput Esityskilpailuun, nettipukukisaan ja missimittariin! Matkalla sinne mahjongiin törmättiin niihin fauneihin *W*. Oltiin tietty nähty ne jo pariinkin kertaan ja lauantainakin, mutta kuvaa ei oltu otettu (ja myöhemmin ne oli myös siellä missimittarissakin ^^') Mutta kuitenkin!

Photobucket

Ja tämän tapahtuman jälkeen menimmekin virkistämään muistia mahjongin osalta. Se oli oikein iloista~~ Ja ehdimme jopa pelata 3 kierrosta~ Saimme myös osoitteen, tampereen mahjong seurasta~~ He ovat paikalla joka tiistai, joten mistäs sitä tietää jos siellä voisi joskus käväistä katsomassa miltä vaikuttaa~ :)

Ja niinkun aina, olimme myöhässä mennessämme katsomaan sitä seuraavaa ohjelmaa. Pelasimme tosiaan onnellisena senverran paljone ettei huomattu ajan kulkevan ^^'
No eipä se oikean haitannut... tai no olisi ollut kiva nähdä se esityskilpailu kokonaan! sillä siellä oli ilmeisesti aikas hyviäkin esityksiä! Pitää varmaan koluta youtube läpi jos vaikka sattuisi ne esitykset löytymään :B

Eipä siinä sitten muuta, sen ohjelman jälkeen oli luvassa päättäjäiset, jonne emme jääneet vaan lähdimme wrongiin syömään vähän nuudelia~
Eli olihan tämä aikas mukava Tracon, vaikkakin lauantaina raahasimme BJD:itä ja ei cossattu ja olimme aina vähän myöhässä ^^'

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti