sunnuntai 30. syyskuuta 2012

♡♡♡

Holah! Ja otsikointini jyrää taas (en vain jostain syystä keksi hirveän helposti otsikoita.. ja se on varmaan huomattu) Nyt on kuitenkin taas kertynyt kirjoiteltavaa jonkisen verran ja aika järjestys ja muu sellainen tulee sukkaamaan luultavammin tai ainakin todennäköisesti. Sillä en ole viitsinyt tai siis jaksanut kirjoittaa aijemmin (ja laittaa kuvia koneelle) niin kaikki (kaiketi) tämän viikon asiat sitten tulee lörpöteltyä näin sunnuntai iltana (yönä).

Photobucket

Photobucket

Koulussa on nyt siis ollut somistusta ja koska minä ja parini saatiin melkoisen nopeasti tehtyä vitriini esillepano niin autettiin sitten yhtiä ikkuna teippauksissa. Tai autettiin ja autettiin, se sitten lopulta meni siihen että leikeltiin jämäpaloista sydämmiä ja liimailtiin niitä (muualle kuin ikkunaan). Tosiaan laiteltiin takkeihin ja kenkiin ja naamaankin sydämmiä (eli jotain todella älykästä tuli tehtyä). Kävelin sitten kaupungissa selässä tuollainen iso sydän selässä ja olkapäissä pari sekä naamaankin oltiin laitettu yksi (mulle, mutta kaverille vähän enemmän).

Kyllähän mekin sitten saatiin tehtäväksi alkaa tekemään ikkuna teippauksia, mutta se tapahtuikin ihan loppuviikosta. Mutta kuitenkin. Ja samalla laitan meidän isosta omenapuusta kuvan (ei ole oma ottamani kuva, mutta kamerassa kun oli).

Photobucket

Se on tosiaan erittäin korkea ja leviää puskamaisesti vähän joka suuntaan, niin hommattiin siihen sellainen kolehdin näköinen asia. Jolla sitten otetaan omenoita sieltä korkealtakin. Noita omenoita ollaan tosiaan jaeltu vähän kaikille tai no ei jaeltu, mutta ollaan sanottu että saa tulla hakeen, kun niitä tosiaan on (ja on edelleenkin todella paljon).

Nyt en kyllä todellakaan päivää muista, mutta tuossa joskus koulunjälkeen kun menin bussilla kotio päin ja siinä sitten en tietenkään painanut stop -nappia, kun päättäri oli niin tokihan se ajaa sen ohi. Sitten se kuski tais tajuta, että oon kyydissä niin tipahdin ulos sitten jonnekkin ojaan.
Siitä suoraan itseasiassa huomasinkin, siskoni (eikun! tämä taisi olla perjantai!) ja menin sitten takaisin kaupunkiin tämän seuraksi ^^'

Photobucket

Ostin sillä reissulla tuon Bride's story 2, kun se ensimmäinen oli tosiaan hyvä~ Käväistiin kyllä vähän kaikkialla muuallakin. Noi elokuvatkin otin joskus mukaan, mutta en oikein muista milloin ^^' Joskus alkuviikosta se saattoi olla~

Ja tällä samaisella kaupunkireissulla sitten otettiin vähän kotiin mukaan evästä koko porukalle wrongista~ Saatiin siinä samalla kyyti mukavasti kotiin syömään :B

Photobucket

Photobucket

Sushejakin oli mamma ottanut kaupasta mukaan ja oli kyllä hyviä~~ Ja oli kyllä oikein kiva perjantai ateria tämä tosiaan! Ja taas näkyvät taiteelliset tai oikeastaan kuvaamisen lahjani (ja asettelun tottakai) tuossa ylemmässä kuvassa. Tosiaan haluaisin vielä joskus paremman kameran vaikka kyllähän tuo ihan hyvin toimiikin (mutta olisi kiva kuvata vähän paremmalla!). Jälkkäri laitettiin todella tyylikkäästi teemukiin, mutta mitäpä se haittaa, kun hyvää on ja niin edelleen ^^'

Photobucket

Ja perjantaissa kun ollaan niin tosiaan paiskattiin mun päähän se värin poisto! Oli kyllä aika jännä, ajattelin että nyt se tukka varmaan tippuu. Mutta hyvinhän siinä periaatteessa kävi sitten loppujen lopuksi. Tuli tietty vaaleampi kun oma ja vähän sellainen kanan oransihtava. Ei se sinänsä mitään, mutta muistin että lauantaina pitäisi kävästä koulussa. Koska koulupäiväksi se oli ilmoitettu, jotta saadaan syysloma kokonaisen viikon mittaiseksi. Ja kyllähän se todellakin mulle sopii! Käväisen vain istumassa koulussa sellaiset pari kolme tuntia ja siinä se!

Ja sitten lauantaina menin kiltisti tosiaan kouluun, miehitys siellä oli kyllä aika heikko meidän luokan osalta... Arvattavaa sinänsä, mutta ne sitten saavat luvattoman ellei hyvä syy löydy!

Tämän koulupäivän jälkeen, jonka piti olla 3 tuntia + ruokailu, päättyikin ainakin tuntia aikaisemmin niin sain kyydin kotiin, jonka jälkeen lähdettiin aikalailla heti (tai tunnin jälkeen) metsästämään minulle koululaukkua. Ensin ihan kaupungista, mutta lähdettiin suosiolla ideaparkkiin.

Photobucket

Siinä! Laukku sitten läytyi melko nopeastikkin itseasiassa. Vähän erilainen, mutta sanoisin että aikas kiva~ Ei ole mikään iso (niinkun aijempani) eikä mikään pienikään niin ettei koululaukuksi sopisi. Eli tämähän oli itseasiassa oikein hyvä löytö~

Ja kerrankun ideaparkissa kierreltiin niin tietty mukaan tuli vähän muutakin ^^'

Photobucket

Photobucket

Tuo musta asia on sellainen erittäin iso paita~ Ja oikein kivan tuntuinenkin, sekä nappasin siinä samalla sitten vähän sukkiksia (ja yhet leginsit). Nuo yhdet on lilat, ei suinkaan niin tummat kuin kuvassa ja nuo toiset ei ole oranssit, mutta nuo yhdet on kyllä mustat, mutta ehkä enemmän tumman harmaat. Joten ihanasti vääristyy värit.
Varsinkin sitten tässä toisessa kuvassa! Tuo ei ole tumman vihreä todellakaan, vaan enemmän sellainen tummansiniseen menevä turkoosi ^^' Eli nuo värit on ihan metässä tuossa leobardi kuvioisessa paidassa....

Ja sitten tänään sunnuntaina laitettiin mun päähän se varsinainen väri (silver blond) niin juu.. tukka vaaleni entisestään ja juurikasvu katosi lopullisesti joka oli hyvä. Mutta... ei ole kyllä pätkääkään mikään silver blond! Eikä kyllä sentään niin oranssit, mutta tälläiset kullan keltaset tai jotain sinneppäin ja väri ei tietenkään mene tasaisesti (joka kuulostaa hyvältä), mutta täältä löytyy kivoja vaakatasossa meneviä raitoja ja tummia kohtia 8DDD
Olen siis vähän... köh... hassun näköinen, muttaaaaa piikkujuttu! Sain ainakin blondit! Sitähän tässä oikeastaan haettiinkin! En siis epäonnistunut aivan täysin. Ja kuvamateriaalia ei ole välimuodosta eikä lopputuloksesta. Muttaaaa voi olla että myöhemmin tulee jos pystyn :b

2 kommenttia:

  1. Hee vähän siisti laukku!

    AAAAAAAAARGH! BLONDIT HIUKSET?!! Mä en tiedä miten kestän järkyttämättä kun nään sut BLONDEILLA hiuksilla... puhumattakaan janista...........

    Mutta mä uskon että ne sopii~ Jos niitä vaalentaa lisää niin ne todennäköisesti muuttuu nätimmän värisiksi...ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh kiitos kiitos~ Tykkään itsekkin tuosta laukusta <3

      Noo on nää blondit, mut kuvaavampi on tietty sellanen kullankeltanen tai jotain vastaavaa 8D

      Joo, kyl näitä sitten pitää vaalentaa aina kun juurikasvua tulee kunnolla lisää niin saa ainakin hyvän syyn siihen :B

      Poista