sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ofelia market


Jep, käväisimpä tosiaan lauantaina siellä Ofelia marketissa kääntymässä. Jostain syystä en ollut ihan täysin halukas menemään sinne, mutta kuitenkin sinne menin sitten loppujen lopuksi.
Paikalla oli selkeästi vähemmän porukkaa kuin kahtena aijempana kertana. Siellä pysyi tälläkertaa jopa kävelemään ilman, että joutui törmäämään kehenkään tai väistelemään ihmisä jatkuvasti. Myyntipöytiä siellä oli oikeastaan samanverran kuin aijemminkin ja samoin esityksiäkin oli.

PhotobucketPhotobucket

Jes, taas tosi laadukkaat kuvat sen päivän asustuksesta, mutta saa luvan kelvata. Sain pitkästä aikaa käyttää noita rusetti kenkiä ja tuota mekkoa~ Olihan minulla yksi kaulakorukin päällä, mutta kun kokeilin siellä Ofelia marketissa paria mekkoa niin otin sen pois etten rusikoi sitä rikki.
Mukaan Ofelia marketista ei kylläkään tullu mekkoa (koska ne oli pikkusen pieniä D:) mutta söpö pöllö kaulakoru kyllä tuli mukaan. Ja koska siskoni ei päässyt mukaan niin hänelle ostimme silmämuna sormuksen (toivottavasti piti siitä).

Photobucket

Tuolla se kaulakoru näkyykin~~ se on itseasiassa aika isokin! Ja satuin keräämään kolme käyntikorttia ja tuo yksi sysättiin mukaan kun korun ostin (joten mikäs siinä). Ja tämän ofelian jälkeen käväistiin stockalla lähinnä ostamassa ruokaa, mutta ihan vahingossa päädyin kokeilemaan tuota vaaleanpunaista baskera ja sekin sitten tuli mukaan, kun ei ollut kauhean kalliskaan.

Eipä sitten oikeastaan tässä muuta! Paitsi, että satuin katsomaan tuossa hetkisitten ihan hyvänkin leffan nimittäin Reunalla (Man on a ledge)



torstai 23. elokuuta 2012

I made gold PVC pants!


Photobucket

Jep, tein tuossa toissapäivänä tuollaiset kultaset pvc housut! En oikein voi uskoa sitä, että ne jopa taisi onnistua! Koska saatiin tilattua Dream of Doll Kirill~~  niin nuo olisi vähän niinkun sille, mutta voi olla hyvin mahdollista että ne ei mene. Koska tein ne aikas tiukaksi juuri Kurolle ^^'
Eli tosiaan kolmas lapsi on tulossa~~ olen oikein onnellinen tästä käänteestä, vaikkakin köyhdyin aikalailla ja Ofelia market sekä Tracon on molemmat tuloillaan.. hahah... No olen sitten köyhänä niissä, mitä se haittaa ^^'

Pitäisi tosiaan tehdä muitakin vaatteita BJD:ille, mutta en ole ompelemisessa kauhean hyvä (ja kaavojakaan en osaa/jaksa tehdä). On se kyllä jännää, etten paitaa saanut tehtyä mutta tuollaisesta hassusta materiaalista (pvc) sain kuitenkin aikaseksi housut! 8D
Vaikka olen kyllä edelleen sitä mieltä, että Haja saisi tehdä BJD vaattet kun on kerran parempi (๑•́ ₃ •̀๑)

Photobucket

Ja juuri kun raha asioista aloin valittamaan niin silti ostin pari peliä... hahahah~~ Pari pikkuista vain! Eikä ollut kovinkaan kalliit, kun oli käytettyjä ja sain alennusta! :3
Tosiaan tuo Borderlands tulee varmasti olemaan haastava, kun en kauheasti osaa tai ole edes pelannut räiskintä pelejä... hehe~

Ja sitten tuossa viimeviikon sunnuntaina! Tehtiin Lonlonin kanssa Janille synttärikorttia, mutta jouduin kyllä tekemään sen keskenäni loppuun.. >___>

Photobucket

Kröhöm~ Tiedän kaikki on varmasti nyt kovin kateellisia! Mutta tosiaan suunnitelmana oli tehdä iso joku A3 kokoselle paperille paidattomia miehiä ja keskelle iso Jacob! Mutta koska tulostin otti loparit, saatiin tuollainen A4 kokoisen paperin verran vain porukkaa >__>
Liimailtiin ne siihen ja leikeltiin ja sitten Lon lähtee ja jättää loput meikän huoleksi. No pitihän siihen nyt jotain keksiä, kun ei ollut sitä Jacobia eikä Guntheria! Ja sydän tarrojakaan (tai muuta kivaa) ei ollut saatavila, joten puhekuplat! Ja koska kukaan ei näe, viitsi lukea tai jotain muutavastaavaa noita puhekuplia niin laitampa tekstit tähän:

"I'm too sexy for my shirt" 
"Only for you Janika"
"Hey honey honey!"
"Oh you touch my ta lala"
"Mhhhmm my ding ding dong"
"Hello there ♥"

Kyllä, sellaista kaikkea ja on pakko mainita se mitä Haja sattui huomauttamaan tuosta kortista. Hän huomasi että kaikkien näiden keskellä on yksi suomalais juntti  (joka voisi hyvin sanoa: "ny si lähti") :D

Ja tottakai Guntherin lisäksi tätä korttia tehdessäni tuli mieleen tämä kappale (josta ensimmäinen kupla):

tiistai 21. elokuuta 2012

New dresses

Ja BJD:llä jatkuu! Tuossa jonkin aikaa sitten Haja teki kaksi mekkoa Arisalle~~ Ja tuossa eilen käväisin kuvaamassa tyttöstä noissa uusissa mekoissa ulkona~ :3
(ei mitään ihmeen hienoja, mutta kuitenkin~)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Voiko tämä olla totta? Arisahan seisoo parissa kuvassa~~ TuT
Olen niin onnellinen! Sen uudestaan kokamisen ansiosta Arisa pystyy seisomaan~~ Mutta ei kuitenkaan vieläkään turvallisesti saatika hyvin... Sain noissa kohdissakin asetella tyttöä puolivuotta ja ainoastaan tuossa ensimmäisessä kuvassa se ei edes nojaa mihinkään. Toisin kuin kahdessa vikassa en onnistunut tekemään sitä ihmettä uudestaan, mutta sentään tolppaavasten seisoi!

Ja tuossa on tosiaan se toinen mekoista~~ Haja teki tähän jopa alus hameen/mekon! Ja se näkyykin tuosta edestä jonkisenverran ja hihat ovat myös alusmekon. Ja tosiaan minun vikani oli se että nuo nauhat edessä ei näytä ruseteilta...hahaha kun tuossa ensimmäisen kuvan kohdalla yritin saada sitä seisomaan niin huomaamattani ne rusetit olivat auenneet jossainvälissä... enkä tietenkään huomannut kun vasta näistä kuvista ^^'

Photobucket

Photobucket

Ja tuossa tuo toinen mekkonen, mutta vaikka se on ihana ja melkein pidän siitä enemmän niin kuvia on vähemmän... Tappelin taas niin kauan ettei ollut pieni tosikaan, mutta saimpahan kaksi ihan kiitettävää kuvaa tänne siitäkin mekosta :B

Ja kuvatkin on tuollaiset kylmät ja vähän sinisen sävyiset >___>
Se on fiksua se kun en tajunnut asetuksia vaihdella ennen kun aloin kuvailemaan, mutta eiköhän nuo tosiaan nyt kelpaa! : D

Ja aijon hankkia kolmannen lapsen! Nimittäin Dream of Dollin Kirillin~~ Ja siitä sitten myöhempiä kun kirjoittelen siitä, kun tosiaan tänään (ja ehkä huomenna) teen vähän vaatteita BJD:lle~~

maanantai 20. elokuuta 2012

Laitetaan paloiksi

On mahdollista, että tuo otsikko herättää hivenen kysymyksiä. Mutta siitä sitten ihan kohta, kun ensiksi on pakko mainita tästä yhdestä paidasta jonka sain. Siitä on tosiaan jo hetki, mutta en ole saanut hyvää tilaisuutta laittaa sitä tänne (seliseli).

Photobucket

Tosiaan se on Iron Fistin iso T-paita. Onhan tämä oikeastaan ihan kiva paita, mutta en ollut aluksi kovinkaan tyytyväinen kuvaan (koska siinä on naama). Mutta koska se on oikein kiva iso paita niin oon alkanut pitämään siitä~ Kuvakin on nykyään aika hieno kun sitä on jonkisen aikaa tuijotellut ^^'

Mutta kuitenkin! Itse asiaan, nimittäin tuossa lauantaina suunnattiin nokat kohti tammelaa! Otettiin Hajan kanssa pari BJD:tä mukaan ja mentiin bussilla tammelaan (tyhjillään olevaan mummulaan), jossa voitaisiin niitä sitten vähän päällystellä :B
Täytyi tietty hakea tullintorilta syötävää ja J-pon (jota ilman tuskin olisimme selvinneet kokoamisesta...). Mutta kuitenkin! Koska bonus kirppis oli siinä matkalla niin pitihän sielläkin kävästä ja mukaan tuli ihan vahingossa pari astiaa.

Photobucket

Tuollaiset oikein söpöt kulhot tuli mukaan! Ne on oikein nätit ja olipa vielä 1€ per kulho eli 2€ piti maksaa~~ Oikein halvat ja nätiti~~

Mutta sitten haahuilimme tullintorilla, josta nappasimme J-ponin ja ruokaa mukaan ja suuntasimme kohti tammelaa, jossa alkaisi suuri urakkamme.

Photobucket

Kyllä, siinä se rakas Arisan palleroni makoilee palasina. Eli valitsimme ensimmäiseksi uhrikemme Arisan ja laitoimme siis tytön palasiksi ja naruihin kiinni. Siinä oli oikeastaan aikas paljonkin niitä paloja! Ja osa oli oikein pieniäkin (kuten kyynärpää nivel). Mutta siinä sitten roikoteltiin käsissä niitä paloja ja mentiin parvekkeelle laittamaan aina paria suihkuteltavaksi.
En tosiaan ollut Arisaa päällystänyt ja silti olen kuvaillut sitä onnellisena ulkona.. ahahahaha! no olihan siinä tietysti pari tahraa tarttunut, mutta ei onneksi mitään isoa ja näkyvää eikä niitä ollut lähes yhtään (olkapäässä on ehkä isoin T^T).

Photobucket

Siinä tosiaan ne roikkuu jo kuivumassa. Tuo käsi on kyllä niin söpö ja pieni ja nätti~~ Tosiaan parvekkeella roikottelimme niitä Arisan ruumiin osia (ja mummelit keinumassa varmasti pohtivat mitä me duunailtiin).
Paloja tosiaan oli aikas paljon ja siinä meni ihan mukavasti aikaa kun niitä suihkuteltiin, mutta kyllähän sekin sitten tuli valmiiksi!

Photobucket

Siinä sitten kaikki palaset tosiaan saatiin päällystettyä ja alettiin kokoamaan niitä! Sain tehtäväkseni koota jalat (koska se on helpompaa kun kädet :B) Ja siitä operaatiosta ei ole kuvaa koska ne oli komeita (ja toki kauhiasti alastomuutta enkähän minä nyt sellaista tänne laita~~ ahhaha (๑•́ ₃ •̀๑) )

Photobucket

Tottakai ruuastakin piti ottaa kuva~~ Jälleen kerran kuppi raamenia ja mochi (dango) palleroita~~ ja tietty vähän juotavaa ja jotain iloisia kuivattuja sipulirenkaita (vaikka minähän en sipulista tykkää... kuivattu on kyllä poikkeus joten ne oli hyviä~~).

Ennen syömistä tosiaan saatiin Arisa koottua ja Hajan Dei~~ (Deileya) päällystettyä, jolloin piti siis alkaa jälleen kokoamaan!

Photobucket

Siinä Dein palaset kaunniissa rivissä! Hänessä tosiaan oli vähemmän palajo ja tottakai paljon isompia kuin Arisassa. Mutta meikäläinen hoiteli taas jalkojen kokoamisen ja J-pon kokoili käsiä. Ja samaan aikaan Haja päällysteli Iraa~~ Se oli tosiaan aikas nopea suoritus! Veikkaisin että Deissä meni vähiten aikaa, kun noissa kahdessa muussa ^^'

Photobucket

Oh tätä minun kuvaamisen lahjojani~~ Ihana sumea kuva! Ja niin tärkeä että oli aivan pakko laittaa ^^'
En tosiaankaan tiedä miksi halusin laittaa tämän, mutta jee, nyt tässä Dein pään sisältö~~ Liimasimme sen pään mangeetit uudestaan (kun niiden kanssa oli joskus aijemmin köynyt pikkuinen äksidentti). Joten nyt sitten Dei sai pään kantensa paikoilleen vihdoin!

Photobucket

Photobucket

Sitten kun Iraa vielä päällysteltiin (kaiketi, muistan liian hyvin). Niin otin kaljuista lapsista vähän kuvia~ Arisa on tosiaan niin pikkuinen ja isopäinen (sekä pehvainen). Ja tosiaan tykkään edelleen noista Dein spechiaali käsistä~~ ❤ Ihanan isot ja ohuet ja niin nätit~~

Ja tosiaan sitten kun päästiin kokoamaan Iraa tuli aikas isokin mutka matkaan!. Kyllähän minä sain ne jalat aikas hyvinkin koottua ja kuminauha oli ihan kiitettävän mittainen, mutta J-ponilla tuli ongelmia käsissä. Nimittäin käsien kuminauha oli aivan liian lyhyt ja sitten vielä se kohta olkapäästä oli ihan naurettavan ohut ja hassun mallinen, että se toi lyhyen kumilenkin viemisestä vieläkin tuskallisempaa. Joten pian me kaikki kolme roikuimme Iran yläruumiissa ja tappelimme liian lyhyen kymilenkin kanssa lopulta kuitenkin selviytyen!
Tosin koska minun tekemä solmu oli aikas... huono ja parempaa oli kyllä hankala saada niin voi olla, että uuden kuminauhan ostaminen olisi varsin fiksua sillä sitä ei tiedä koska se posahtaa ^^''

Photobucket

Photobucket

Jey~~ Lisää kaljuja (Hajan) lapsia tähän loppuun! Irakin on siinä kaljuna ja koottuna ja kyllä turpiinsaaneenakin! Mutta kuitenkin homma saatiin päätökseen (aika myöhään kylläkin). Mutta lähdimme sitten lasten kanssa bussipysäkille ja kotiin.

Myöhemmin kyllä laittelen lisää kuvia Aristasta sillä Haja sai aikaan pari ihunaa mekkosta ja otinkin kuviakin jo, mutta en nyt tähän samaan viitsi laittaa (enkä jaksa kirjoitella enempää hoho, ja niitä kuvia varmaan pitää muokatakkin, kun nämä oli vaan tälläisiä pienennettyjä :B)

Käväisin myös tuossa sunnuntaina leffassa katsomassa Abraham Lincoln: Vampire Hunterin~~
En kyllä jaksa laittaa traileri, pahoitteluni siitä. Mutta olihan se oikeastaan ihan hyvä jos minulta kysytään~ :B

torstai 16. elokuuta 2012

Disgaea 4



En ole saanut kirjoitettua jostain syystä kesäloman päätyttyä. No kuitenkin, nyt sitten jaksoin alkaa kirjoittamaan näin yöllä vaikka pitäisi mennä nukkumaan ja mennä huomenna 8 kouluun... hahaha! Kerran kun aloitin niin teen tämän nyt sitten loppuunkin! ^^'

Tosiaan! Sain kesäloman "urakkani" päätökseen tässä tälläviikolla. Tavoitteenani oli se että pelaisin Disgaea 4 kesäloman aikana läpi, mutta jäinkin final bossiin jumiin ja viimeistelin pelin vasta tässä paripäivää sitten. En viimestellyt tätä siksi kesälomalla, koska final boss tuntui lähes mahdottomalta...^^'

Photobucket

Voin heti näin aluksi sanoa sen, että tämä disgaea pääsee kyllä toiselle sialle! (sillä ensimmäistä disgaeaa ei tuskin voita mikään). Olen siis tosiaan pelannut nyt kaikki neljä disgaeaa~~ fufufuuu~~ Hahmot sekä tarina olivat erittäin hyviä~~ Ja tottakai tämä disgaean oma tyyli on aina yhtä mukavaa katseltavaa ja pelattavaa~~

Jopa vanhoja hahmojakin oli muistettu! Kuten jokaisessa disgaeassa näkyvä Axel! (joka tuntui olevan suuremmassa roolissa kuin koskaan... ^^') Ja jopa Flonne oli saanut melko tärkeän (mutta ei kovinkaan pitkän) roolin. On myös hyvin toden näköistä, että jos pelaisi vähän sitä extra osuutta voi varmasti törmätä myös Laharliin ja Etnaan!
Tämän disgaea 4 omat hahmotkin olivat oikein iloisia~~ siitä tosiaan on hetki kun niin oli viimeksi. Ensimmäisessä disgaeassa oli tosiaan oikein kivat pää hahmot, mutta jostain syystä 2 sekä 3 päähahmot eivät olleet niinkään kivoja (vaikka molemmissa oli yhdet hilpeät hahmoset~~) Tässä tosiaan pidin oikeastaan kaikista! Ja oli oikein hilpeää että tämä Fuuka (joka oikeanpuolisessa kuvassa prinny lätsä päässä) luuli koko pelin ajan koko juttua uneksi. Ja Fuukan "sisko" Desco (samassa kuvassa fuukan kanssa) taisi kyllä päätyä disgaea 4 hahmoista suosikikseni~~ oikein suloinen last bossiksi haluava hahmo~~ Ja hahmoistakin voisin puhua vaikka kuinka paljon, mutta seuraavaan asiaan!

Tein tässä jopa leveli ennätykseni! En ole aijemmissa disgaeoissa level upannut hahmoja niin suuriksi kuin tässä! Voitin nimittäin final bossin 150LV:lisenä 8D
Ja oli erittäin hämäävää, että ennen final episodea tuli olikohan se 2 (vai kolme...) final episodea! Se oli oikein reilua ja tämän ansiosta ihmettelin että nytkö se loppuu, mutta ainahan disgaea osaa yllättää! Tässä jopa final boss oli aikas haastava, vaikka sitten 150 levelisenä se meni aika kevyesti matalaksi...
Aijemmissa disgaeoissa ei ollutkaan ollut paria asiaa mitä tässä oli! nimittäin kaksi monsteri hahmoa (kuten nyt esim. prinny) pystyi yhdistämään yhdeksi isoksi prinnyksi! jonka takia sitten se vei paljon enemmän tilaa kentällä! Ja muistaakseni disgaea 3sessa (kai) pystyi kyllä käyttämään näitä monsteri hahmoja aseina niin kun nyt tässäkin. Ja sekin oli aika mielenkiintoista että vaikka porukkaa pinoisi päällekkäin, pystyisi ne silti hyökkäämään 8D (en kyllä muista miten se toimi, kun en sitä tainnut kuin ehkä kerran tai kaksi käyttää).

Ja eihän tämä varsinaisesti ole vielä ohi, sillä ainahan voi aloittaa alusta ja sattui myös käymään niin, että pelin jälkeen oli vielä vähän ekstraa tarjolla liittyen nyt ainakin ah ihanaan hahmoon Axeliin! 

Voisin kyllä jaaritella tästä pelistä vaikka millä mitalla, mutta taidan antaa nyt olla! Nyt kun ajattelee en taaskaan onnitunut puhumaan itse tarinasta mitään... (niin käy aika usein jos on joku sattunut huomaamaan...hoho). Mutta innokkaat henkilöt tietty löytävät tarkempaa tietoa ihan etsimällä netistä :D

Ja tänään käväisin elokuvissa, kun kerran super päivä oli ja kävin katsomassa Tedin! Kaverini ehdotti sitä (koska ei halunnut Abraham Lincoln: Vampire Hunteria nähdä.. ^^'). Luulin että tämä Ted olisi aikas huono, kun en yleensä tämänkaltaisia elokuvia katso, mutta saihan parissa kohtaa nauraa niin ehkä tämä sitten olikin ihan hyvä ^^'


tiistai 7. elokuuta 2012

Enään alle viikko lomaa ja sitten alkaa jälleen koulu... Kesä on kyllä mennyt erittäin nopeasti niinkun aina aijemminkin. En ole juurikaan mitään ihmeellistä tehnyt nyt kun tätä kesää muistelee ^^'
No kuitenkin! Sain tuossa eilen valmiiksi yhden piirrustuksen, joka vei kyllä vähän enemmän aikaa kun yleensä eikä siitä edes tullut mikään ihmeellinen.

Photobucket

Halusin tosiaan piirtää nämä kaksi "serkusta", jotka ovat omia hahmojani (empä minä mitään muuta piirtelekkään oikeastaan). Ei siitä tosiaan mikään ihmeellinen tullut vaikka veikin melkoisesti aikaa... En yleensä uhraa kuville päivää enempää sillä jos se jää kesken harvemmin jaksan/viitsin jatkaa enään kauheanmontaa kertaa uudestaan.
Edelleen on kyllä paljon treenattavaa piirtämisen suhteen ^^'

Eilen myös käväistiin noutamassa siskoni bongaamat dvd boksit! Olin hakemassa niitä jo lauantaina, jolloin kirppari oli mennyt kiinni. No kuitenkin eilen käväisin nuo Ghost in the shell boksit noutamassa.

Photobucket

Eli siinä sitten on kaksi tuottista sitä~ oikein paksut ja isot boksit! Siinä onkin sitten pikkusen katseltavaa, kun nuo katsoo läpi! Ja tämähän on aikas vakava anime niinkun voi hyvin veikatakkin. No eihän mulla mikään kiire tämän katsomisessa ole enkä kyllä aijo aloittaa ihan vielä ^^'

Voisin vaikka laittaa tähän tuon kakkosen ensimmäisen openinginkin~


Näiden viimeisten lomapäivien aikana tuskin tapahtuu mitään. Mutta Ofelia Market tulee 25.8.2012~  ja sisäänpääsy taisi olla vain 3€ joten sinne siis sitten silloi~~ (。✪‿✪。)

torstai 2. elokuuta 2012

Majisuka Gakuen




Two transfer students, Atsuko Maeda and Onizuka Daruma came at the all-girls school Majisuka Gakuen. In this school violence and fighting are common among the Yankee students. Noisy and trouble maker Daruma made a fuss as soon as she entered the school, win in her first fight but then was beaten easily by another gang shortly after. In contrary to Daruma's bold-but-powerless attitude, Maeda who is truthfully a strong girl despite of her silent nature found Daruma is beaten by Team Hormon before her. The word "Majisuka?" (means are you serious?) instantly awaken her true nature and made her won the battle against Daruma's attackers easily, thus made a big fuss at the school and the news even reached the strongest fighting group, Rappapa. Afterwards, Daruma acknowledged Maeda as her boss and as a result the friendship between the two girls began to grow along with their fights with fellow students at their school.

Photobucket

Ja toinenkin J-Drama katsottu~ Tämäkin oli lyhyt eli sellaiset 12 jaksoa, jotka kestivät vähän alle tunnin.
Tämä oli tosiaan aivan erilainen kun tuo edellinen katsomani J-Drama. Koska tässä on koulullinen Yankeeita niin voi hyvin arvata sen, että porukka saa ihan hyvin turpiin tässä (vaikka olihan siinä viimeksi katsomassanikin tappeluita ^^').
Hahmoja tässä oli lähes jokaiseen lähtöön ja oli kyllä aikas paljonkin kivoja sekä outoja henkilöitä. Ja on kyllä pakko sanoa, että tämä taitaa olla ainoita katsomiani J-Draamoja jolla olisi oikeastaan hyvä opening.

Photobucket

Photobucket

Ja oikeastaan ihan hauskana yllätyksenä tuli, että tässä sarjassa oli myös lolita yankee:ita. Olisi ollut söpö jos niillä olisi ollut ihan kunnon lolita mekot, mutta tiettyhän niillä koulupuvut piti olla. Mutta nämä ei olleet tosiaan ainoita mielenkiintoisia hahmoja! Olihan niitä muitakin, mutta kaikista en nyt kuvia viitsi laittaa ^^'

Tämä varsinainen päähenkilö Maeda oli kyllä kaikista hahmoista huonoin tai en nyt sanoisi huono, mutta vähän liian vakava ja tylsä meikäläisen makuun.  Mutta se ei haitannut tosiaan niin kauheasti, kun kaikki muut oli oikeastaan hyviä. Ja olihan tässä tämä  toinen melko tärkeä hahmo Daruma, joka ei ainakaan ollut vakava ja tylsä, mutta ehkä toisinaan hieman rasittava kun se yrittää aluksi olla niin kovasti Maedan mieleen.

Photobucket

Photobucket

Mutta loppujen lopuksi tämä oli oikeastaan hyvä sarja. Vaikka olisin kaivannut kunnon muistelua tästä Maedan vanhasta kaverista. Eihän se tarpeellinen olisi sillä kyllähän se asia aika hyvin selvitettiin.

Tästä on kaiketi tehty vielä lisääkin, joten pitää ne varmaan katsoa jossain välissä! Sillä loppu tosiaan jätettiin siten, että on aikas selkeää että lisää tulee ja haluan kyllä nähdäkkin lisää 8D
Ja olin jälleen niin hitsin puhelias että itkettää.. no ehkä toiste jaksan kirjoitella vähän enemmän... Enkä edes kirjoittanut mitään fiksua tai mitään... (kuvia nyt ainakin sian laitettua vähän enemmän kun yleensä!)  ^^''