keskiviikko 29. syyskuuta 2010

El Cazador de la Bruja


El Cazador de la Bruja on katsottu hyvin hitaasti läpi.... juu siinä välissä tosiaan oli pitkä tauko kun ei oikein innostanut ^^' (mitä voimmekaan silloin päätellä?)
Eli siis El Cazador de la Brujassa on 26 episodea, kyllä.
Ensimmäiseksi mainitsen sen, että animen nimi on aivan liian pitkä ja vaikea, ainakin musta. En osaa vieläkään sanoa/kirjoittaa sitä ulkoa nyt ainakaan.
Voisin sanoa että sarja ei ollut huono eikä kyllä erikoisen hyväkään... sellainen alle keskitason mun mielestäni.
Liikaa huonoja hahmoja, liikaa tylsiä itseään toistavia jaksoja, jotkut kohdat oli kyllä niin jotain... otetaan nyt esimerkiksi tokavikassa episodessa esiintyvän pääpahis Rosenbergin asua.... niin naurettava/järkyttävä ettei ole pieni tosikaan... sellainen hattu kruunu systeemi ja kaapu....

Olihan tässä siis hyviäkin puolia!
animaatio oli hyvää, tarina oli oikeastaan ainakin osaksi hyvä, päähenkilöt oli kerrankin ei rasittavia! pisteet siitä ja opening oli hyvä siispä se tähän väliin~:



Tämän openingin nähtyäni odotin ehkä vähän enemmän tältä sarjalta.... mutta kannattaa katsoa ensimmäinen jakso nyt ainakin, koska ei tämä anime huonokaan ollut!


Toinen päähenkilöistä on Nadie.
Joka on luultavammin paras henkilö sarjasta. Ainakin minä sain sellaisen käsityksen, että Nadie ei ole se ihan pää henkilö ja olen siitä aika varma.
Nadie on juuri sellainen hieman poikamainen jos sitä vaikka sellaisella sanalla kuvailisi (eli ei mikään itkupilli, hienostelia yms.) joka on tietysti plussaa, koska en pahemmin pidä nyhveröistä... ^^'



Sitten on Ellis joka on sitten sarjan ihan päähenkilö.
Ellis on heti toisena suosikkinani.
Luonteeltaan aika.... hmm... pölkkypää ainakin alussa, mutta kyllähän siltä luonnettakin löytyy sitten loppua kohden!
Ja se tuli kyllä huomattua, että hyvin suosittu se kyllä oli oikeastaan kaikki suorastaan rakasti sitä.... välillä tuli juurikin sellainen "vooi pyhä lehemä ja sen huntu" kun joku pahiksista julistaa rakkauttaan yms....
Ja tällähän oli traaginen menneisyys ja sitä rataa.
Ainiin ja se oli kyllä sääli, että lähes heti "kerrottiin" kuka oli murhannut sen professori hipin josta ellis piti....

Sellaista tälläkertaa tuli katsottua! :D

maanantai 27. syyskuuta 2010

Mitsudomoe!



Jälleenkerran olen saanut yhden animen katsottua alusta loppuun.
Tälläkertaa uhrina on ollut Mitsudomoe! 13 episoden anime jonka viimeisen episoden sain tänään katsottua, vaikka sunnuntai yönä se taisi ilmestyä.
Tämän animen alkumusiikki suorastaan pakotti mut katsomaan ainakin ensimmäisen episoden kokonaan. Siispä laitan sen iloisen openingin tähän:



Niinkuin varmaan kuulitte/näette/näitte/kuuletta parhaillaan/ yms. se alkuvidjo oli hyvin hilpeä ja minä pidän hilpeistä animeista 8D
(Vidijo ei tosin ollut hyvä laatuinen, kun parempaa en ihmekyllä löytänyt.... mutta saa kelvata!)
Voisin sanoa että tämä anime oli suorastaan loistava. Vitsit oli hyviä, tai jos ei ollut niin niille silti yleensä nauroi.
Tyyli oli erilainen joka siis on hyvä, onhan se tylsää katsoa aina saman näköisiä lautas silmiä animesta toiseen (anteeksi jos loukkasin joitain...)
Pidin itseasiassa ihmekyllä oikeastaan kaikista hahmoista ainakin vähän omalla tavallaan.




En osaa oikein sanoa mikä olisi hahmoista yksinään paras, mutta sen voin sanoa että Hitoha ja Futaba pääsivät suosikkejeni kärkijoukkoihin.
En tiedä kyllä mistä johtui, mutta näin pääsi käymään. Sisaruksethan (eli päähenkilöt) ovat siis Mitsuba (ilkeä), Futaba (hyvä ja vahva) ja Hitoha (pelottava)(jotenkin noin niiden luonnetta voisi kuvata). Kaikki kolme oli omalla tavallaan hyviä mutta jotenkin Mitsuba jäi ainakin tässä kolmikossa viimeiseksi ^^'

Katsoin jonkin aikaa sitten sarjan Working! niikuin varmaan tiedätte jos olette lukeneet aijempia merkintöjäni. En tosin laittanut sen openingia, mutta se oli hilpeä :D
Ja satuin löytämään mitsudomoe version siitä ja se oli vielä hyvinkin tehty~
Joten laitan sen tähän loppuun lukioita piristämään~ :3

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Viikonloppu!

Lauantai aamu alkoi heti mukavasti puhelimen soittoon.
Siellä oli tietty Nameless (lonlon, lonnuksa, rondi, yms.) joka pyysi koneelle jossa voitais sitten puhua miten päivä tulisi etenemään.
Olimme siis sopinu sellasta että mentäis kattomaan elokuvaa minä, Lon ja Jani. Ja siitä elokuvita sitten mentäisiin Lonnuskalle yöksi. Niin siis kävikin.


Elokuva oli siis Salt.
Sanoisin että oli tosi hyvä elokuva. Mielenkiintoinen ja sillee. Loppu vaan jäi vähän sillee "hä? nykkö se loppu??". Mutta parhaita oli tietty kaikki toiminta kohtaukset~
Mutta se ei ollu kivaa kun siinä loppupuolella saltilla oli lyhyet hiukset.... ne pidemmät oli kivemmat, etenkin ne mustat.
Mutta ostan sitten kun on tarpeeksi halvalla myynnissä DVD:nä : D

Sen elokuvanjälkeen suunnattiin Lonnuskalle jossa sitten mitä pidemmälle iltameni sitä hilpeämmäksi se meni... tai no lonlon oli puoli unessa aina välillä ^^'
Kuvia en viitsi tästä reissusta laittaa sillä en ole kysynyt lupaa janilta ja uskon että lonlon ei halua löytää naamaansa netistä ^^'

siispä tähän loppuun tälläinne jossa naamaa ei näy.



Paluumatkalla kotiin Lonnuskalta seuraavana aamuna eli sunnuntaina.
Menin pyörällä janin kanssa samaa matkaa ja otin siinä sitten viimeisimpiä kuvia ja selvisi että jani osaa edelleen ajaa ilman käsiä!
Olisin mielelläni lätännyt tänne muitakin kuvia, mutta kävi sitten näin saatte tyytyä tälläiseen pyöräilykuvaan ^^'

torstai 23. syyskuuta 2010

Wait for

Tänää ei oikeastaan mitään ihmeellisempää tapahtunut.... huomenna on liikuntapäivä ja lauantaina menen leffaan jey! : D




Tämän suttasin tänä iltana....
Aikavarmaa on etten pidä tästä kuvasta jonkin aijan päästä, mutta vielä nyt se näyttää aikas onnistuneelta.
Apuna käytin erästä bjd kuvaa.


Samaa näköä?
Niin siis tätä kuvaa käytin apuna edellisessä kuvassani. Se jotenkin muistuttu yhtä hahmoani konataa joten pitihän se piirtää. ^^

Eipä sitten muuta tällä kertaa!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Ei kovin hyviä elokuvia tälläkertaa

Tänään oli ihan tavallinen päivä. Luin jonkisen aikaa kirjaa äikän esitelmää varten kunnes pääsin kirjan toiseen osaan. Ja sitten meninkin kysymään siskoltani josko katottaisiin elokuvaa (tai jotain sinnepäin).



Niin ihanan näköinen kansikuva~
siis tässä versiossa. Omassani oli vähän erilainen, mutta itse levyssä oli tuo hieno kuva~
Joo siis elokuva oli yllättävästi koreaksi ja suomiteksteillä.
Odotin paljon räiskintää kerrankun aseita ja kaikkee oli tarjolla, mutta se oli aikas hidastempoinen. Välillä kyllä yritettiin päästä toimintaan, mutta jotenkin elokuva ei sitten vetänyt. Vai miten sen voisi ilmaista.... no kuitenkin elokuva ei tempaissut mukaansa ainakaan minua.
Mutta oli aikas hyvän näköinen. Mitänyt joissain kohdissa häiritsi että tausta oli erityylillä kuin hankilöt.... mutta hyvän näköinen silti.
Ääninäytteliöissäkään ei kyllä ollut kehumista. Ne ei oikein eläytynyt siihen ^^'


Ja sitten kun olimme käyneet cittarissa ja postissa katsoimme toisen elokuvan.
Tätä elokuvaa voin LUULTAVASTI kutsua huonoimmaksi elokuvaksi jonka olen nähnyt.
...... Se taitaa kertoa jo aikapaljon?
järkyttävää vanha kiinalainen komedia... se yksi kiinalainen komedia (joka ei myöskään ollut uusi) oli vielä ihan hauska.... mutta tämä menee jo yli hilseen....

Ja sitten vielä tähän lopuksi tälläinen:


Kerron siis 7 asiaa itsestäni. Niinhän se taisi mennä?

1. Pidän mangasta ja animesta. Se ei tainnut olla tosin mikään yllätys. Suosikki sarjoiksi voisin mainita FMA, Death note, naruto, d. gray - man, bleach, kuroshitsuji, nana, yotsuba, dogs, blade of the immortal, durarara, mitsudomoe, toradora ja monii muita, mutta nää nyt tuli ainakin ekana mieleen ^^

2. Pidän valokuvaamisesta. Etenkin rakkaita bjd pulleroiden kuvaaminen on kivaa~



3. Piirtäminenkin on kivaa, mitänyt menee välillä into kun ei onnistu tai jottain.



4. Ja koska en oikein kykene/pysty/jaksa/into ei riitä sarjakuvan tekemiseen niin kirjoitan aikas paljon jonka johdosta omistan PALJON mukavia hahmoja.

5. Vaatteet! Lolitat on söpöjä ja gootit on kivoja ja j-rockarit on kivoja. Oma pukeutumiseni sensiaan on sellainne sälä.... välillä värikäs ja välillä vähän tummempi, mutta en taida pukeutua koskaan KOKONAAN mustaan. eli tälläinen "transu" sälä hippihän minä.



6. PELIT! voi kyllä koneella megateniä ainakun ei ole vähään aikaan pelannut~ on vaan niin kivaa ja sitten pleikkarilla pitäisi pelata diskaeat läpi ja pari muutakin hassua peliä.

7. Ja nyt olen oikeastaan vain kertonut siitä mistä pidän joten kerrompa siitä mistä en pidä. Ensinnäkin sipuli, punajuuri, porkkana ja maksalaatikko on ruuat (jos niitä ruuiksi voi kutusa....) joita vihaan ja jotkut noista saavat minut voimaan pahoin. Inhoan myös sitä jos joku ajattelee erittäin negatiivisesti (vaikka joskus teen sitä kyllä itse...) ja vihaan niitä nakinkuoreen pukeutuvia legginssi teinejä....... vaikka en saisi yleistää. onhan minulla pari kaveria sellaisa jotka ovat kivoja :). Myös jonkin asian yli ihkuttaminen on hyvin hyvin rasittavaa. Ja nytkun tässä alkaa miettimään asioita joista en pidä niin niitä tulisi varmaan iso litania joistain häiritsevistä hupuista inhokki ruokiin.

Mutta on myös paaaaaaaljon asioita joista pidän toooodella paljon!!

ja sitten pitäisi lätätä tähän suosikki blogeja tai jottain... mutta en kauhean kauaa ole täälä ollut joten lättään vain nämä:

Karkiton!
Eli Lonlon, lonnuska, koira...... eikun siis hyvä ystäväni joka lättää blogiinsa päiväntapahtumia, uusia tavaroita ja askarteluja~

Written before dawn
Rakas siskoni~
jonka ansiosta kirjoitinkin tämän soopan..... ^^

Ja kaikki hemmot jotka lukaisivat tämän saavat luvan kertoa myös itsestään! eli sinä saat suorittaa tämän haastavan tehtävän minkä minä tein! : D


Tälläistä tänään!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Jälleen koulussa....

Joo tetti ja viikonloppu meni sitten siinä....
Mutta ei se mitään, tänään oli ihan hyvä päivä~
Oli kässää heti aamusta ja sain pussin valmiiksi (sellainen pieni jossa on hampaat). Se arvioidaan vielä ennekun saan sen. Vaikka tuskin käytän sitä kun en tarvitse ja en ole aivan varma pysyykö se edes koossa ^^'


Heti kotiinpäästyäni menin kaupungille ja tälläsitä raahasin sitten sieltä mukanani~
Kuva ei ole mikään paras, mutta keskittykää olennaiseen eli ostoksiin~


Jeey!
ookami-san on nyt katsottu läpi. Viimeinen episode taisi ilmestyä sunnuntaina, mutta latasin sen vasta tänään ja katsoin sen.
Siinä oli 12 episodinen itseasiassa ihan hyvä sarja. Mitä nyt se yksipäähekilöistä (kuvassa etualalla) on täysi nyhverö aina välillä joka häiritsee =___=
Mutta sellainen kevyt katseltava. Tarina itsessään ei ollut mitenkään mukanatempaava ja sillee että odottaisi innolla seuraavalla viikolla ilmestyvää seuraavaa episodea..... mutta osa hamoista oli kivoja ja tykkään tyylistä (animaatiosta) miten se on toteutettu, ääninäytteliät oli hyviä.... jaaaaaaa.... joo ihan hubaisa sarjahan tämä.
(olen aika varma ettei tämä valaissut tästä sarjasta...... ehhehhe)

lauantai 18. syyskuuta 2010

Tälläistä tuli katseltua tällä kertaa

Viikonloppu kuluu liian nopeasti T^T
Tässä kirjoittelen lauantain juttua, mutta kun aikasemmin ei ehtinyt/ viitsinyt mitään kirjoittaa ^^'
Eli siis en ole aivan varma tuleeko tässä lukemaan, että tää on aluantaina kirjotettu vaiko sunnuntaina..... ^^'
No möllötin tietysti suurimman osan päivästäni koneella esimerkiksi katsomalla yhden animen loppuun.
Ja tämä kyseinen 13 episodin anime oli Working. Ihan hyvä sarja. Alkumusiikki oli ainakin hilpeä.
Mutta miten tätä nyt enempää voisi arvostella, kun että hyvän näköinen animaatio. Hahmot omalaatuisi ja nyt tarkoitan ihan hyvällä.
Ja nyt tämän animen takia tuli sitten kauhea hinku kirjoittaa tarinaa jossa ollaan juurikin kahvilassa. Olin kyllä ennenkin suunnitellut sitä ja sellaista jossa oltaisiin levykaupassa kun niitä hahmoja on niille työpaikoille kertynyt ^^'


Ja sitten katsoin illalla vai pitäisikö sanoa yöllä siskonikanssa leffan.
Elikkä siis tämän hain tarinan. No mitenhän tästä sanoisi nyt lyhyesti ^^'
No ainakin parhaimmat hahmot/henkilöt olivat kaksi meduusaa. Sääli vaan että näitä nyt näkyi aika vähän.
Hyvät naurut sai aina välillä, mutta jotkut kohdat olivat..... miten sen nyt sanoisi naurettavan huonoja jos nyt liioitellaan, kun laimeampaa sanaa en keksinyt. Mutta hyvähän elokuva tämä oli! : D

perjantai 17. syyskuuta 2010

Sateen jälkeen

Jes!
Tetti on vihdoin ohi ja sain tänään ikean hyllyt kin seinälleni.
Saa nähdä kauanko ne siinä pysyvät, mutta toivottavasti pitkään ^^'
Ehdin jopa kuvaamaan tänään sateenjälkeen ja vielä paljonkin~
Siispä tässä pari kuvaa mitä otin ja jaksoi jotain niille koneellakin tehdä:




Siinä oli Kurosta ja Arisasta jonkisen verran ja miten ihmeellistä ettei Arisalla ollut mitään vaaleaa vaan mustaa päällään!
Ja sekin johtuu vaan siitä että halusin laittaa sille yhen hameen (jata ei kuvissa näy T^T) mutta ei ollut paitoja, joten ängin sille Kuron paidan ja tässä on tulos : D