lauantai 31. maaliskuuta 2012

*:・゚✧Animea*:・゚✧

On tullu taas katottua parikin sarjaa läpi ja päätin sitten kertoo niistä kaikista tälleen samalla kertaa. Vaikka nyt tuleekin aika pitkä juttu, mutta ehkei se mitään haittaa :B

Photobucket

No ensimmäisenä voisin vaikka kirjoitella jotain tästä Anotherista. Ja tässähän oli tosiaan kyseessä kauhu anime, jossa oli tälläinen kirottu luokka. Ja aluksihan tietysti vasta alkaa pikkuhiljaa selviämään tälle päähenkilölle mistä on kyse, vaikkakin kukaan ei meinaa mitään kertoakkaan.
Tämä olikin aika lyhyt anime, sellaiset 12 episodea. Mutta se oli itseasiassa hyvä määrä episodeja tälläiselle animelle.

Photobucket

Niinkun voi hyvin arvata ei loppupäässä oikein kellään meinannut pysyä muumit laaksossa. Koska luokkahan on kirottu ja lopussa yksi oppilaista kuulluttaa luokkaretkellä miten tämän kirjouksen saisi pysäytetty. Kaikilla siinävaiheessa vähän poksahtaa, eikä ketään kiinnosta muutakuin oma nahkansa. Ainoastaan päähenkilö ja etenkin silmälappuinen Misaki pysyy loppuunasti rauhallisena ja hoitaa homman kotiin.

En nyt oikein osaa sanoa oliko tämä kauhean hyvä, kun ei tuo verellä mässäily kuulu ykkös suosikkeihini ^^'. Mutta koska tämä oli onnistunut olemaan melko jännä, hyvän näköinen ja hahmotkin olivat ihan hyvät niin kyllähän tämä melko hyvät arvostelut minulta saisi.
Niin ja tosiaan tästä on ilmeisesti tullut Live actionkin! Meinaan kyllä katsoa jos sattuu löytymään  (。◕‿◕。).
Ja laitan nyt vielä tästä Anotherista tälläisen videon tähän~


Photobucket

Ja seuraavaksi on vuorossa Ano natsu de matteru. Ja tässä on sitten vähän ufoilua, eli sellainen punahiuksinen Ichika tulee avaruudesta ja se ei tietystikkään mennyt sitten aivan suunnitellusti. Tämä ei kuitenkaan ole pelkkää ufoilua! Vasta loppupuolella nostetaan sitä puolta esiin. Mutta tosiaan tässäkin oli sellainen 12 episodea, eli lyhyt anime tämäkin.

Photobucket
Photobucket

Odottelin tästä vähän saman tasoista kuin Ano hana, mutta tämä jäi kyllä huonommaksi.... Vaikka olihan tässä tälläistä kolmio draamaa tai pikemminkin neljö draamaa (mutta kolmio kuulostaa paremmalta).
Ja tietysti on tämä todella hyvän näköinen ja pidin parista hahmostakin, mutta jokin tässä kyllä nyt jätti kylmäksi. Olikohan se liian nopea toiminta päähenkilöparin kohdalla? Kun tämä Kanna ei saanut lähes ollenkaan mahdollisuutta, kun päähenkilö oli jo alusta asti umpi rakastunut tähän Ichikaan.....
En tiedä, mutta se oli ihan hyvä, että tähän oli myös laitettu pikkuisen toimintaa (joka kylläkin jäi erittäin vähäiseksi..). Ja olen tyytyväinen siihen että mukana oli sellainen hahmo kun Lemon, koska muuten tästä olisi voinut hyvinkin tulla liian siirappista..... Eli kiitos Lemonille~~

Tästä en nyt jaksa laitta mitään videota ^^'

Photobucket

Seuraavaksi Ben-to, josta en kyllä yhtään tiedä miksi edes katsoin sen ^^'
Episodeja tässä oli 12 niinkuin näemmä edellisissäkin
Mutta tosiaan niinkuin nimestä voi päätellä, on nämä bento lounaat aika tärkeässä osassa. Nimittäin tässä animessa on ihmisiä jotka menevät kauppoihin siihen aikaan, kun näihin bentoihin laitetaan ale tarrat. Ja kun myyjä on lähtenyt paikalta alkaa tappelu halvemmista ruuista.

Photobucket

Tosiaan niinkuin äsken mainitsin, niin en todellakaan tiedä miksi edes katsoin tämän animen.... Eikä tämä edes ylittänyt odotuksiani. Hahmoissa ei ollut oikein mitään kiinnostavaa/erikoista ainakaan minun mielestäni ja päähenkilö poika oli täysi luuseri.... Oikeastaan joka jaksossa päähenkilö sai turpaansa ja jostain syystä nämä nais henkilöt oli pääosin vahvempia kuin miehet (vaikkei siinä mitään, välillä näinpäin).
Eikä tosiaan tässä ollut oikein mitään intoa... tapellaan vain ale ruuan takia.

Enkä nyt tästäkään laita videota, vaikka opening oli itseasiassa tässä ihan hyvä. Ei vain sattunut löytymään oikein hyvä laatuista, enkä mitään pikseli mössöäkään viitsi nyt tähän laittaa.

Photobucket

Ja seuraavaksi Chihayafuru~ Ja tämä saakin rikkoa tämän 12 episoden putken sillä tässä oli 25 episodea! Tämä tosiaan on taas tälläisiä peli animeita. Sillä tässä on kyse pelistä, joka on karuta. Siitä en tosiaan ollut kuullut ennen tätä anime. Koska kyseessähän on peli jota pelataan vain Japanissa. Ja siitähän tässä animessa ollaan mainittu näin, että jos on Japanin paras niin on myös maailman paras karutan pelaaja!

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Tämä anime oli kyllä hyvä! Alku oli kiva, kun kerrottiin miten nämä kolme tutustuivat. Ja mistä Chihayan karuta innostus oikeastaan alkoi yms. Ja tässä oli paljonkin kivoja hahmoja~~
Siihen olen kyllä pettynyt että Arataa näkyi aivan liian vähän sitten, kun palattiin ns.nykyhetkeen D: Vaikka kyllähän sitä välillä näkyi, mutta niin vähän!
Ja sekin tuli huomattu, että karuta on periaatteessa aikas vaikea peli. Minusta nyt ei ainakaan olisi sitä pelaamaan, vaikka joku keksisikin suomalaisen version tai jos osaisin japania erittäin erittäin hyvin....^^'
Ja plussaa oli tottakai se ettei tähän animeen laitettu mukaan mitään yliluonnollisia iskuja/lyöntejä (niinkun nyt joissain tälmän tyylisissä animessa jossa on jokin peli kyseessä...)

Olen kyllä siitä todella varma, että tätä tullaan tekemään vielä lisää. Sillä tässä ei vielä toteutunut montaa asiaa mitä piti ja loppu jätettiin juuri niin, että siitä on hyvä sitten jatkaa. Ja aijon todellakin katsoa sittenkun tätä tulee lisää! (。✪‿✪。)

En kyllä löytänyt mitään parasta mahdollista opening videoa youtubesta, mutta tämä saa nyt kelvata ^^'



Photobucket

Amagami SS plus..... Jep, se on toinen osa Amagami SS:tä. Ja minähän en taas tiedä miksi tämäkin tuli katsottua, vaikka en edes erityisemmin pitänyt edellisestäkään... =___=
Mutta kuitenkin, tässä oli 13 episodea.

Photobucket

Ja tämä oli vieläpä huonompi kuin se ensimmäinen osa. Tässä ei edes ollut mitään uutta... Sama systeemi kuin viimeksikin. Pari episodea kunkin hahmon kanssa (jotka olivat vieläpä aivan samoja kun viimeksi) ja sitten muistellaan aina vähän edellistä osaa. Eikä tässä näkynyt muutakuin aivan vilaukselta edellisen osan viimeinen tyttö.... No kuitenkin, aivan turha! Nyt en kyllä katso tätä yhtään enempää, vaikka tulisikin (vaikka epäilen ettei tätä tule enään yhtään enempää).

Ja eipä tästä sen enempää... NEXT!

Photobucket

Eli nyt on vuorossa Natsume Yuujinchou Shi! Ja tämähän tosiaan taitaa olla jo 4 Natsume Yuujinchou jos oikein muistan... ja edelleen hyvä! Episodeja tässä osassa oli 13.

Photobucket
Photobucket

Jos on pitänyt aijemmistakin Natsume Yuujinchouista eikä ole vieläkään kyllästynyt niin uskon kyllä, että pitää kyllä tästäkin! Vaikka aikalailla sama meno jatkuukin. Jokainen jakso on kaikesta huolimatta erilainen, vaikka joissakin kaava on vähän samanlainen. Ja kyllähän jotakin uuttakin tapahtuu ja käy ilmi niin ei se toista ainakaan täysin itseään (vaikka täytyy myöntää että kyllähän tämä nyt vähän itseään toistaa).
Enkä kyllä panisi pahakseni vaikka lisää tulisikin (。・v・。)

Ja sitten vielä tästä opening~~


Photobucket

Sain katsottua myös Bakuman 2! Ja pakko myöntää että se on kyllä edelleen niin hyvä~~ (❤´ω`❤)
Episdoeja tässä oli 25, eli ihan sopiva määrä sinänsä. Ja tosiaan sama meininki jatkuu, eli Mashiro ja Takagi yrittävät edelleen päihittää Eijin! :B

Photobucket
Photobucket

Tosiaan, edelleen yhtä hyvä kuin viimeksikin~~ Tekee mieli vain katsoa lisää, mutta nyt tosiaan loppui tämä Bakuman 2. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tässä on erittäin hyviä hahmoja, idea on hyvä ja tämä on sekä mangana että animena hyvä näköistä~
Ei tässä kyllä ole paljoa sanottavaa muutakuin, että tämä kyllä kuuluu yhtiin suosikki animeihini! (ja mangoihin myös tottakai~~).
Joten mitä sitä enempää jaarittelemaan. Ja sitäpaitsi tässä alkaa kyllä puhti mennä kirjoittamisen suhteen, kun tätä on tullut kirjoiteltua jo melko pitkän aikaa... Mutta loppu näkyy jo! Enää pari animea jäljellä (ehkä yritän tästä eteenpäin kirjoitella näistä vähän pienemmissä erissä? ^^')

Ja en voi jättää mainitsematta sitä, että Bakuman 3 on tulossa!

Photobucket


Photobucket

Noin vihdoin ollaan päästy toiseksi viimeiseen ja se on Inu x Boku Secret Service. Ja yllätys yllätys tässäkin on 12 episodea! Ja tälle animelle kyllä sopi ihan hyvin, ettei tämä ollut yhtään pidempi. Sillä jotenkin vain vaikutti siltä, että se olisi voinut mennä vähän huonommaksi. Jos sitä olisi jatkanut pidempään tai sitten itse en olisi jaksanut katsoa tuollaista pidempään. Sillä siinä ei ollut varsinaisesti mitään määränpäätä ^^'

Photobucket
Photobucket

Voisin sanoa että tämä menetteli. Välillä oli hyviä jaksoja, kun taas välillä oli vähän huonompia. Hahmoissa oli vain pari joista pidin, mutta esim. tämä Miketsukami oli sellainen hahmo josta en sitten jostain syystä vain oikein osannut pitää. Ja sen voin kyllä sanoa, että kyllähän tämä tuntui loppuakohden parantuvankin! Loppu oli oikeastaan hyvä, mitä nyt tuon Miketsukamin löpinät siinä melko lopussa... no tjaah.

Mutta tosiaan alan selkeästi väsyä pikkuhiljaa tähän kirjoittamiseen eikä tekstiä meinaa tulla (ja haluan joskus nukkumaankin :b). Niin empä kirjoita tästä sitten enempää.
Laitan tähän vielä openingin korvaamaan tämän vähäisen tekstin tästä animesta ^^'


Photobucket

Ja vihdoinkin viimeisenä Daily lives of the high school boys! Jälleen sellainen 12 episoden mittainen anime on kyseessä. Ja tämä olikin sitten tälläinen huumori anime. Ja vieläpä onnistunut sellainen :B

Photobucket
Photobucket

Ja tämä olikin oikeasti tajuttoman hauska! Sain taas vaihteeksi nauraa keskenäni omassa huoneessa ja muut pitävät vain outona :B Muistaisin viimeksi nauraneeni näin kipeästi kun katselin Mitsudomoeta? Uskoisin ainakin, että siinä hekotin yhtä lahjakkaasti.
Vaikka tosiaan mielestäni tämä ei ole kovinkaan hyvän näköinen (mutta kestettävä), niin kyllä nämä hahmot ja hyvät jutut korjaavat sellaisen puutteen! :D Ja vaikka tämä oli tyyliltään vähän tälläinen niin kyllä tässä tuli välillä loistavia ilmeitä esiin näillä hahmoilla! 8D

Eipä siitä sitten muuta (jee pääsen nukkumaan vihdoinkin), mutta toivottavasti tätä animea tulisi vielä tosiaan lisää joskus~~
Ja koska tässä meni näin kauan niin joudun huomenna varmaan vasta uurastamaan sarjikseni eteen, kun tänään en enään jaksa enkä kyllä ehdikkään.... =___=

Photobucket

torstai 29. maaliskuuta 2012

Persona 3 FES


Photobucket

Noniin, nyt olen saanut pelattua Persona 3:men loppuun tuossa eilenköhän se oli :D. No kuitenkin, olen tosiaan aijemmin pelannut Persona 4:jän, niin nyt on kyllä aika vaikea sanoa kumpi olisi sitten parempi ^^'. Sillä molemmissa oli omia hyviä ja huonoja puolia.

Photobucket


Photobucket

Niin kun arvata saattaa, oli tässäkin mahdollisuus antaa päähenkilölle ihan minkä nimen halusi, kuten persona 4:ssäkin. Mutta vaikka molemmissa saa päättää itse mitä päähenkilö vastaa muille hahmoille niin kyllä huomasi pieniä luonne eroja. Vaikka molemmat ovatkin kovin hiljaisia niin oli tämä Persona 4 päähenkilö jotenkin kiltimmän oloinen? Vaikka saihan siinäkin vastata ilkeästi jos halusi (mutta mitä siitä sitten muka hyötyisi).
Sensiaan tämä Persona 3:en päähenkilö vaikutti vähän siistimmältä tyypiltä~ Tai sitten se oli vain hiustyyli :b No kuitenkin, tässä P3:ssa oli paljonkin kivoja hahmoja, kun taas jotenkin muistelisin että P4:ssä nämä jotkut social linkit eivät olleet niin kivoja? Koska tässä P3:ssa oikein halusin (no kyllähän P4:ssäkin olisin halunnut...) saada kaikki social linkit maksimiin. Ainiin koska jotkut ei ehkä käsitä tätä social linkkiä niin sehän on tosiaan (miten sen nyt selittäisi), noo.... se on vähän hankala selittää, mutta pyrin saamaan niistä mun kavereista oikein hyvä kavereita ^^''

Photobucket

(*´∇`)

Tämä P3:me oli vähän ehkä jännempi ja vakavempi. Ja mielestäni tässä oli siistimpi personan kutsuminenkin~. Kun P4:ssä lähinnä on vain se joku kortti, mutta tässä taas nämä ampuvat itseään päähän (sellaisella special aseella).
Siitä kyllä tykkäsin tässä (samoin kuin P4:ssä), että tämä ei kyllä ollut yhtään ennalta arvattava. Paljon mielenkiintoisia käänteitä ja tapahtumia, joita ei ihan ensimmäisenä osaisi kuvitella tapahtuvan. Niinkuin molemmissa personoissa oli vaikea arvata pahista/petturia. Joka on aina ihan jännää~~

Sensiaan sitä en kyllä anna anteeksi, että tässä Persona 3:ssa pari hyvää hahmoa kuoli (en spoilaa tälläkertaa joten en kerro ketkä). Mutta kuitenkin tässä oli paljonkin ihania hahmoja (joidenkanssa ei saanut social linkkiä) kuten Akihiko, Shinjiro ja Jumpei. Mutta jos ostan vielä joskus tämän P3P:en (Persona 3 Portable) niin siinä sitten pääsisin niidenkin kanssa enemmän juttelelmaan~~. Mutta  se ei nyt ole ensimmäisenä ostoslistallani ^^'

Photobucket

Niin eikä Persona 3:men takominen tähän jää! Koska olen ostanut Persona 3 FES:sin niin siinähän on mahdollisuutena pelata The Answer! Jossa siis peli jatkuu suunnilleen siitä mihin se jäi varsinaisessa P3:ssa (The Journeyssä). Koska kaikkea sattui siinä pelin lopussa niin tässä The Answerissä pääsee pelaamaan yhdellä tämän päähenkilön kavereista Aigiksella (kuvassa). Mukaan tulee myös toinen tälläinen robotti Metis (Aigiskin on robotti).

Sitä The Answeriä en ole pelannut muutakuin aivan vähän, joten en tiedä onko se läheskään yhtä pitkä kuin tuo varsinainen P3.

Mutta laitanpa nyt vielä tänne kaikkien iloksi Persona FES:sin alku videon~~


maanantai 26. maaliskuuta 2012

China Fashion Week 2011

"China Fashion Week 2011 brought out the best from Far East fashion houses, make up firms and designers like Tsai Meiyue, Deng Hao, and Mao Gepin."

Photobucket


Photobucket

Kukkia~

Photobucket

Kukkia kukkia~

Photobucket

Tämä onkin ainoa kuva jossa näkyy pikkaisen sitä paikkaa, mutta tosiaan lavastuksia oli aika monia (ainakin sain sellaisen kuvan) ja osa oli vielä erittäin suuria. Veikkaisin että jokapäivälle vähän erilainene?

Photobucket

Tuossa kuvassa ei näy nyt kauhean hyvin, mutta siellä nettisivuilla oli sellainenkin lähikuva noista yksityiskohdista, jossa näkyi hyvinkin mitä tuo kultainen on. Ja siinähän tosiaan on erittäin yksityiskohtaisia taloja ja puita kiinalaiseen tyyliiin!

Photobucket

Kukkia kukkia kukkia~~ ❀ 

Photobucket


Photobucket

Siellä oli pari muutakin isoa pukua joissa malli kantoi mukanaan tuollaista hienoa naamari juttua (jolle on varmastikkin hienopikin nimi). Esim. yksi oli sellainen ihana valkoinen puku ja mallin kasvoille oli laitettu kultaisia koristeita~

Photobucket

Tämä on vain niin hieno! Niinkuin kyllä moni muukin mitä siellä oli, mutta tuosta tulee väkisinkin mieleen joku pahis (hoho esim. Narniasta tai jotain?) :B



Niin ja lisää kuvia löytyy täältä !
Siellä oli kyllä erittäin paljon kaikkea hienoa (ja vähemmän hienoakin). Ja niinkuin nimestä voi arvata on kuvia aika paljonkin (monelta päivältä), jos vain jaksaa katsoa :D
Oli kyllä aika vaikeaa karsia kuvia tänne, mutta onneksi nyt sain ainakin osan sellaisista joista pidin!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lauantai leffailta



Jep, eli vaikka tämä viikonloppu piti pyhittää kokonaan Persona 3 pelaamiseen, niin tuli kuitenkin katsottua pari leffaa. Joista ensimmäisenä katsottiin The Green Hornet (2011).
Itseasiassa ihan hauska leffa, mitä nyt en erityisemmin pitänyt tästä itse Green Hornetista. Mutta ehkä siitä oli osittain tehty tahallaan vähän ärsyttävä ja hölmö? Ainakin näin luulisin. Sensiaan tämä sen kaveri Kato olikin sitten ihan erilainen tyyppi. Mutta sen nyt näkikin, että Katosta oli tehty se siistimpi tyyppi. No kuitenkin tässä oli myös ihan hyvä ja uskottava pahiskin :B Tosiaan tämän pahiksen nimi oli Chudnofsky (hankala nimi, mutta siitä se sai kyllä leffan aikana kuullakkin) ja myöhemmin siitä tuli siteen Bloodnofsky. No kuitenkin, kerrankin "supersankareita" joilla ei ollut järkyttävää pukua :D


Ja sitten toisena leffana katsoimme Hodejegerne (Headhunters).Niinkun nimestä voi ehkä joku päätellä niin kyseessä oli norjalainen leffa. Varmaankin ensimmäinen norjalainen leffa jota olen koskaan katsonut!
Tämä sensiaan ei ollut kovinkaan hauska leffa... Mutta päähenkilö oli kiva. Tuollainen lyhyt vaalea mies. Ainakin tässä elokuvassa mainittiin niin, että se olisi jotain 168cm. Mutta en sitten tiedä minkä mittainen se oikeasti on. No melko lyhyt kuitenkin.
Ihan hyvä leffa, mutta oli kyllä niin paljon epätoivoa ja huonoa tuuria ettei ole pieni tosikaan. Kuinkahan monessa kohdassa luulin tyypin kuolevankin. Mutta olihan tämä erittäin jännä ja mielenkiintoinen, ei sitä voi tietty kieltää. Mutta toisinaan hieman raaka esim. siinä kohtaa kun oikein tsuumailtiin sen yhden rekan alle jääneen poliisin päätä.... No mutta kuitenkin olihan tämä ihan hyvä ^^'

------

Pitää varmaan huomenna yrittää pelata sitten se Persona 3 läpi, kun tänään en sitä onnistunut tekemään. Ainiin! olen unohtanut kokonaan mainita sen että olen alkanut käymään ainakin tästä etieppäi salilla! Sitä on vaikea uskoa, mutta totta se nyt vain on. Tämä oli lopputulos sille ettei tosiaan mitään hyvää harrastusta löytyny minulle (liikunnallista siis). Paitsi olisihan se Roller Derby kiinnostanut ja ollu mahdollisesti hauskaakin (mitä nyt se taklailu ei kauheasti houkuta), mutta siinä kuitenkin pitäisi olla täysi-ikäinen... joten antaa sen sitten nyt olla ^^'

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Black Rock Shooter


Photobucket

Nyt tuli sitten katsottua tälläkertaa Black Rock Shooter, joka on kyllä erittäin lyhyt! Tässähän tosiaan on 8 jaksoa ja tietysti on vielä 50 minuutin OVA. Mutta tämä 8 jaksoa jäi kyllä aivan liian vähäiseksi. Mielestäni pitäisi olla vähintään se 12 jaksoa tai jotain ^^'
Kaikki varmaan tietää tai ainakin osaa arvata mistä on kyse, joten ehkei minun mitään juonta tai muutakaan tarvitse alkaa selittämään? No en kyllä jaksaisikaan joten toivottavasti tämä iso kasa kuvia ja turha löpinä riittänee...hoh ^^'

Photobucket

Photobucket

Heti kun luin, että BRS tulee lisää niin olin kyllä aivan innoissani, koska se OVA jonka olen nähnyt jo aikoja sitten oli niin hyvä. Tosiaan siinä OVAssa tapahtunut laitettiin tähän animeen uudestaan hieman erilailla kylläkin, mutta ei se mitään.
Tosifanit tai oikeasti kiinnostuneet katsokoot OVAnkin!
Tosin siitä en erityisemmin pitänyt, että tässä oli selkeästi koneella tehtyjä kohtia (en nyt oikein tiedä mikä siinä sitten on). Vaikka onhan ne omalla tavallaan ihan hienoja ja tietysti, onhan se jännä että tätä koneella tehtyjä kohtauksia käytettiin vain silloinkun näytettiin Black Rock Shooteria ja muita sen paikan tyyppejä :)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Nyt ei kyllä tullut kauhean hyviä kuvia...Eikä kauhean hyvää tekstiäkään... Mutta eiköhän ne kelpaa. Tosiaan hahmoista tykkäsin~ Tästä saisi kyllä todella hyvän ja siistin ryhmä cossinkin! Mutta kuitenkin en nyt ole tänään kauhean kirjoitus tuulella (niinkun varmaankin huomaa), mutta eiköhän tässä nyt jotain olisi kiva kirjoittaa, etten vain laita isoa kasaa kuvia ^^'
Mutta tosiaan aivan liian lyhyeksi jäi ja aluksi koneella tehdyt kohdat ei oikein tuntunut kivoilta (toistelen jälleen itseäni =__=), mutta kyllähän niihin tottui ja loppuen lopuksi se oli vain persoonallista. Mutta kuitenkin mielenkiintoinen anime ennenkaikkea!

Ja onhan minun nyt tietysti aivan pakko laittaa tämän alku videokin.
Varsinkin kun musiikkina on Hatsune Mikua~