torstai 22. syyskuuta 2011

Animea!

Tosiaan tässä on tullu katteltua pari animee loppuun. Lähinnä siksi kun ei ole juurikaan ollut tekemistä (ihmiset ei voi olla joten hautaudun pimeään luolaani möllöttämään animea ja pelaamaan)... No kuitenkin voisin jotain kirjoitella näistä kyseisistä animeista, vaikka vähän laiskottaakin nyt ^^'


Eli ensimmäinen on Usagi Drop! Uskon että moni on lukenut arvostelun ja muun sonnan mitä anime/japan popissa on kirjoteltu, joten mun ei varmaankaan tarvitse erityisemmin kertoa tämän animen juonta. Ja tietty viitseliäät jotka eivät ole kuulutkaan sarjasta varmaankin jaksavat etsiä tiedon itse, jos siis kiinnostaa tietää. Ja olen huomannut tai ainakin uskon ettei kovin moni jaksa/tiedä seurata blogiani tai pikemminkin lukea niin mitä turhaa sitä on kirjoitella muuta kuin omaksi huvikseen ^^'

Niin siis! Tämä anime on tosiaan aika perus elämää, jossa ei juurikaan mitään ihmeellistä tapahdu. Joten siksi uskon ettei tämä ole ihmeellisemmin suosittu (vaikka mistä sitä ikinä tietää). Itse katselin tämän lähinnä tylsyyttäni ja ei tämä ollut edes niin huono että olisin jättänyt kesken. Niinkun varmaasti jotkut osaavat arvata sen ettei pikku tytön ja tästä huolehtivan miehen lyhykäinen 11 episoden juttu ole mitenkään ihmeellinen. Ellei sitten pidä erityisesti juurikin tämän tyylisistä sarjoista (joista tiedän vain yhden tämän lisäksi... voi olla enemmänkin, mutta en tiedä eli nyt olen sivistynyt ja tiedän 2 tälläistä sarjaa!). Niin ja olin unohtaa! tästä on tehny myös live action! satuin harhailemaan youtubessa ja huomasin asian olevan näin :). No kuitenkin, en viitsi jaaritella enempää kun ei ole erityisesti mitään kerrottavaa joten voisin vaikka laittaa tähän trailerin (tai mainoksen mikä se haluaakaan olla) niin tähän maistiaseksi tästä animesta:






Ja seuraava anime onkin No. 6 Tämä on sensiaan aivan erilainen anime kun tuo edellinen ja tarinaltaankin monimutkaisempi. En tästäkään jaksa selittää ( ja muistaakseni tästäkin on puhutuu jossain lehessä) vaikkakin tämä olisi ollut paljon mielenkiintoisempi kirjoittaa ^^'

No kuitenkin tätä maltoin katsoa koska tiesin että kahden päähenkilön välillä (eli Shionilla ja Nezumilla) olisi jotain meneillään :B. no koska tätä ei ole luokiteltu yaoiksi ja onkohan shonen aitakaan mainittu muutakuin joillain vähäisillä sivustoilla uskoisin ainakin. Niin eihän siinä mitään ihmeellistä! olihan tietty tämä pari oikein söpö ja deviantartista on löytynyt söpöjä kuvia =W= ja jos vain viitsisin/osaisin niin piirtäisin itsekkin vähän :). No kuitenkin, viimeiset jaksot oli sellaiset etten olis pystyny katsomaan tätä ilman että katsoisin ne putkeen koska kokoajan jäi huonoon kohtaan ja viimeinenkin episoden pyöriessä tuli kokoajan lisää kysymyksiä joita en lättää tähän koska se voi olla hyvinhyvin spoilaavaa >___> No kuitenkin! 11 episodea oli tässäkin eli lyhyt oli, mutta hyvä niin pidempänä se ei olis ollu niin hyvä (vaikkei tääkään kovaa iskeny) ja sitten koska tykkään niin lättään tähän loppuun openingin:




Ja sitten viimeisin muttei todellakaan vähäisin on Yuru Yuri Jepa tämä tosiaan on viimeinen jonka tähän laitan, muttei todellakaan vähäisin! ja heti näin epäluulot kumoten voin sanoa ettei kyseessä ole yuria! vaikkakin siellä on yksi hahmo joka kuvittelee mitä sattuu... ja tietty yksi hahmo joka pitää toisesta... muttei sitten muuta! no kuitenkin! kyseessä on komedia oikein hauska itseasiassa ainakin välillä. Ja tässäkään ei ole varsinaista juonta, ja sitä vähäistäkään en jaksa kirjoittaa sillä tässä on sama sonta kun noissa edellisissä (eli en jaksa ja tästä on kirjoitettu lehteen ja netistä löytää myös omin pikku kätösin kun vähän naputtelee)

no kuitenkin en voi sanoa etten olis pitäny tästä animesta enkä voi myöskään sanoa että pidin tosi paljon! joten voisin kuvailla että pidin jonkinverran :) Erityisesti pidin animaatio tyylistä, koulupuvuista, musiikista ja osasta hahmoista! eli kyllähän tämä oikeastaan kuulostaa melki nappi suoritukselta! mitä nyt ei iskenyt kovinkaan nämä yuriin suuntautuvat kohtaukset ja se ettei tässä varsinaisesti mitään juonta ollut! (vaikkei sitä tosiaan aina tarvitakkaan). Alan kuitenkin olemaan entistäkin laiskepi kirjoittamaan, mutta huomaatteko! oon kirjoittanut kuitenkin melkoisen paljon! jey! ja koska pidin tän animen loppu- sekä alku musasta niin en voi olla laittamatta vaan toista niin laitan molemmat! ^^'





Bye-Bee~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti