perjantai 8. heinäkuuta 2011

Denpa Onna to Seishun Otoko



Denpa Onna to Seishun Otoko

Electromagnetic Wave Woman and Adolescent Man
電波女と青春男
Episodet: 12
Genret: Comedy ja Sci-Fi

Anime kertoo pojasta nimeltä Niwa Makoto. Niwa elää tätinsä perheen luona senaikaa kun hänen vanhempansa ovat työmatkalla. Siellä Niwa tapaa mysteerisen serkkunsa Touwa Erion joka on samanikäinen. Erio solmii yläruumiinsa ympäri futonin ja väittää olevansa alieni ja hän syö pizzaa. Erio on ollut kadoksissa puolivuotta ja löydettiin merestä kellumasta. Hän ei muista mitään siitä mitä oli tapahtunut sinä aikana, mutta Erio alkoi ajattelemaan että tämä olisi alien ja alkoi vaeltaa naapurustoa kietoutuneena futoniin.

Aika erikoinen anime, mutta itseasiassa ihan hyvä. Hahmot olivat oikein hyviä ja anime oli mielestäni oikein hyvän näköinenkin. Hahmot ovat kaikki hyvin erilaisia ja hyvinkin erikoisia ainakin osa. Esim Maekawa joka on erittäin pitkä ja pukeutuu kummallisiin vaatteisiin (kuten kala asuun). Hahmoista ne jotka eivät oikeastaan ole outoja on Niwa ja Ryuuko. Ja sitten vielä pakko mainita että Erio on niin söpö~~ Ja vieläkun sillä on vaaleensiniset hiukset (❤´ω`❤)~~~
Muttaaa... siis vaikka tarina ei sinänsä ollu mikään hyvä, mutta kuitenkin hahmot ja osa tapahtumista teki siitä sitten kiintoisan~ :3

Niin ja tälläkertaa en laitakkaan openingia vaan endingin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti