sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

夢喰いメリー


Dream Eater Merry (夢喰いメリー Yumekui Merry)
episodeja 13
anime on julkastu (tai ilmestyny) tänä vuonna
genret: toiminta ja fantasy

Toinen päähenkilöistä on Fujiwara Yumeji, hän on tavallinen ihminen (oikeastaan), mutta omistaa eräänlaisen kyvyn. Luonteeltaan se on aika laiska, ja lopussa aika vahva ja valmis auttamaan muita.
Ja sitten tämä toinen päähenkilöistä on Nightmare Merry, joka on uni demoni eli tulee uni maailmasta (suomeks kuulostaa vähän pöhlöltä mutta ei voi mitään). Ja merry on tullu ihmisten maailmaan ilman minkäänlaisia muistoja. Niin ja toisinkuin muut merryn kaltaiset demonit ei pysty tuleen ihmisten maailmaan omassa kehossaan.

Animessa on myös pari muutakin melko merkittävää hahmoa kuten Isana, Yui ja Engi. mutta niistä en nyt jaksa erikseen mitään selittäää.

Itseasiassa ihan hyvä anime toisaalta ja se oli hyvä ettei sitä pääpahista saanut ihan heti hengiltä eikä siinä heti selvinnytäkään kuka se oli. En kyl osannut asian olevaan niin, muttaa se on toisaalta ihan hyvä.
Ooon aika varma että tulee toka season, mutta ei sitä tiedä vaikkei tuliskaan. Mutta siitä päättelin koska se ei nyt iihan loppunu niinkuin piti eli.... joo en taidakkaan kertoa koska se on aika oleelline juttu uskoisin.

lopuksi opening:

1 kommentti: