sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Hiihtoloma loppu ny

Kauheesti en jaksa kirjottaa kun satuin kirjottamaan ainakin jonkinlaisen tekstin hetken aijemmin kunnes netti kaatu ja ei suostunu pahemmin enään toimimaan jne. Jotain kummallista kuitenkin tapahtu jolloin koko hoito sitten hävis.
Jouduin sammuttaan koneen ja laittaan sitten uudestaan päälle, mutta joo.

Tarkotus oli se että kerron vähän mitä ehdin hiihtolomalla tekeen ja jotain kuvia olisin tähän laittanut, mutta suurin osa asioista jää nyt kertomatta ja sillee. (ensinnäkin siksi koska olen liian laiska kirjoittamaan sanatarkasti samaa tai lähes samaaa)
Mutta tulihan tällä hiihtolomalla tehtyä muutakin kun istuttua koneella ja pleikkarilla vaikka kyllähän mää sitäkin paljon tein, etten sitä voi nyt kieltää.
Käväsin syömässäkin ulkona kaiketi kolmekertaa ja teatterissa käväsin samoin laskettelemassa.

Ja vaikka tää loma oli kiva tähän väliin ennen kaikkia kokeita niin ei sekään täydellisesti mennyt. Kaikkia kömmähdyksiä tietty sattu, mutta kaiken sellaisen huipuksi jouduttiin toteamaan meidän kilppari Siru kuolleeksi T^T
se jäi sitten ikuiseen horrokseeen... sääli ei tähän ole mitään kuvaa siitä pienestä ja pyöreästä mini kilpparista, mutta netistä löysin hyvin paljon sen näköisen tietty Siru oli paljon nätimmän värinen kuoreltaan, mutta siis saman kokoinen ja rotuinen on tässäkin kuvassa:


Piti piirtää jokin kuva siitä tai jotain, mutta en oikein osannut tai no oikeastaan kerennytkäään... TT^TT

Ja sitten kovana yrityksenä YRITÄN piristää vähän loppua vaikkei se nyt paljoa piristä mutta edelleen hehkutan sitä että persona 4 on tosi hyvä peli. En kyllä voi laittaa sarjiksia tai sitä sarjis vidjoa (dubattua sellaista) minkä löysin, koska se on täyttä spoilausta pelkkää sitä! meinaan se menee oikeastaan samalla tavalla kuin itse pelikin (mitä nyt ei niin totinen ja ei siinä ihan niin sanota) mutta se spoilaa liikaa jos sen aikoo joskus pelata... joten lisää tälläisiä persona 4 musavidjoja... taisin jo aijemmin laittaa siitä sen openingin? muistaisin ainakin näin... no toivottavasti en toista itseäni laittamalla tälläisen hyvin paljolti samantapaisen (muttei kuitenkaa), enkä mitään ennen näkemättömän hauskaa/hienoa (kuten esim se sarjis nyt olis ollu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti