maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä

Joo oltiin jo viimeviikolla päätetty (minä, lonlon, jani ja asta), että mentäsi yöks meille tai lonlonille. ja lopulta sunnuntaina klo 15 ja varmaan vähän päälle saavuttiin janinkanssa paikalle. Mää olin änkeny laukun niin täyteen että se vetoketju oli poksahtaa auki ja se laukku kyllä painoi ihan mukavastikkin. Kuitenkin asta puuttu vielä, mutta kyllä me siinä jotain riehuttiin ennen astan saapumista.

kun lopulta kaikki oli paikalla ja oltii jotain sähelletty mentiin tekeen ruokaa (tacoja) se oli kyllä niin murheen raastamaa kun kanat, sipuli ja PAPRIKA meni samaan DDD:
Ei meillä ainakaan koskaa laiteta sillee sekasinsa jos me tacoja syödään. Kaikkivaan erikseen ja siitä keräillään, mutta sitten loppujen lopuks siitä tuli kyl ihan hyvää.

Ruuan jälkeen saatiin alottaa meidän mässy urakka.
Eli kaikki oli tuonu jotain hyväää.
Jani oli tuonu karkki ja 2 konvehtia suklaata. mä olin tuonu karkkia, vähän lisää karkkia, pommakkia, muumilimppaa ja sellasta suolasta keksi juttua (mitä ne sitten olikaan nimeltään). asta oli tuonu 3 pussia sipsiä ja ronjalla oli sitte cocista.

Alotettiin ilta (silloin oli tosin päivä) kattomalla eka leffa (niitäkin raahasin kilon sinn eja katottiin mun tuomista 1) mutta siis katottiin Corpse Bride jonka oon nähny aikasemmin jotain 2 kertaa eli tää olis kolmas. Ei sillä että se olis huono päin vastoin mä tykkään siitä leffasta (johnny depp on ääninäyttelemässä päähenkilöö siinä~)
Mutta voisin laittaa trailerin siitä (tulee kivan pitkä tästä päivityksestä nyt, mutat ei voi mitään)



Sen elokuvan jälkeen (jossa lonlon oli murtua) päästiin vihdoinkin laulaan sing staria! se alko vähän ei innostavasti ainakin, munkohalla. mutta sitten siitä tulikin taas ihan pimeetä. lauloin janin kanssa siinä yhessä vaiheessa kivan mörinä version abban dancing queen kappaleesta. asta tais kuvatakkin sen.... oli kyllä aika häpeee ^^''
Mutta ei se mitään!
siinä ku oltiin laulettu aika mukavasti ja kello tuli varmaa jotain 2 niin aloin piirtään ja mun innostus laulamiseen katos. piirsin ihan onnellisena janista ja astista siinä muotokuvat : DDD

Joo mutta lopuks ennenkun lopetettiin (en oo ihan varma mihin aikaa voi olla että joskus 3-4? yöllä) mutta kuitenkin niin mun oli aivan pakko vetää vie yks kappale ja se tais mennä astan kanssa
kappale oli goldfrapp - Ooh La La... joo tosi kiv alaulaa se lalalaaa jne. kohat ^^''
mutta se tähän kuitenkin (jää soimaan päähän...)



joo en oikein tykkää tästä kappaleesta... mutta päähän se jäi joka oli häirittevää.
Siinä ku lopeteltii tajuttiin se, että oltii jätetty twilight sinne keskenään pauseen, ihan mukavan pitkäks aikaa (sen koko ajaks mitä oltii siinä singstaarilla jotai 7 tuntii ellei enemmä (tai vähemmä) laulettu)

katottiin kuitenkin se siinä (twilight eclipse) se on jo toka kerta kun oon nähny sen, mutta ei se mitään. siinä aika väsyneenä tuijotettiin sitä ruutuu ja jani tais nukahtaakki siihen...en oo varma, mutat kuitenkin. ku oltii lopetettu se niin oltiin aika pirteitä sille eperiaatteessa.

nukkumisjärjestely oli ollu sellane että janin piti nukkua ronjankaa siinä sängyllä ja mää ja asta lattialla patjoilla, mutta illalla ku alettii puhuu ja lonlon nukahti nii jani valu sinne lattialle meijänkaa keskustelee henkeviä. Jani ei si kyl päässy enää takas sängylle nukkuu ku lonnuska valtas sen...
joten jani sitte jäi siihen mun vieree nukkuun sille älyttömän pienelle patjalle (okei se oli tavalline patja, mutta meille kahelle se oli tooosi pieni)
valvottiin siinä johonki 7....mmmm ei väsyttäny kyl varsinaisesti silloinkaa ku mentii nukkuun, mutta nukuttiin ihan mukavasti.

Aamulla sitten lonlon oli oikeestaan ainoo joka ärsyynty siihen herätyskellon soittoon, meillä 3 muulla vaan se tunkeutu uneen taustamusiikiks jne.

oli kyllä aika laiska aamu löhöiltii siellä tosi pitkää peittojen alla ja mutistii jotain. astakin kävi kotona ja tuli takas kemiankrjankaa ku piti lukee kokeisii, mut ei me kauheesti luettu vaik kyl me siis jotain!

sitte 6 aikaa ku lähin kotiin syömää itsenäisyyspäivä ateriaa niin senjälkee piti nähä jani, mut päätettiin että kokeisiin vois mieluummi lukee ku voidaaha me muullonki nähä... kunkas sitten kävikään päädyin kirjottaan tätä pitkää stooria tänne ja katteleen päivityksia koneelle jne jne.......

loppuun lättään vielä perjantaina otetun kuvasen~
olin ostelemassa joululahjoja siskonkaa niin otetiiin sitten ilosia kuvia koskarissa....hoho... joo mut tää on yks niistä.
(piti tehä näille kuville oma postaus, mutta päätin nyt näin lätätä yhen tosi selkeen kuvan tähän loppuun ^^'')

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti