perjantai 10. joulukuuta 2010

Chicago


Noniin tulihan se elokuvanakin nyt nähtyä!
oon siis nähnyt tämän teatteriversiona jonkin aikaa sitten. Ja nyt itse asiaan:

Nuori, kirkassilmäinen Roxie Hart uneksii esittävänsä vielä jonakin päivänä pääosaa uljaassa vaudevilletuotannossa. Roxie toivoo astelevansa valaistulle estraadille kuin konsanaan suuri idolinsa Velma Kelly kaupungin kaunein ja vaarallisin laulajatähtönen. (tähtönen...xD)

Mutta kohtalon oikusta kumpikin nainen päätyy telkien taakse murhatuomio sirossa niskassaan. Vanginvartia "Mama" Mortonin avustuksella Roxie kuitenkin löytää itselleen sulavan lakimiehen, joka saa sensaatiouutisen kärkkäästi haistavat lehdet kiinnostumaan nuoren laulajattaren tapauksesta....

Chicago kertoo herkullisen kihelmöivän tarinan seksistä, murhasta ja rahanhimosta... ja svengaa samalla kuin järkensä menettänyt jazz-muusikko!

Traileri tähän väliin~



jos ei vielä tullu selväksi tämä oli siis musikaali, joka kesti sellatteet 109 minuuttia. vuoden 2002 leffa (eli ei mikään tosi vanha eikä kyl uuskaan). hetki sitten tämä meni ihan teatterissa (tietty suomeks jne.).

mielestäni, sekä elokuva että se teatteri oli hyviä.... on aika paha sanoo kumpi oli parempi. Suosittelen elokuvaa ja seitä teatteria, koska molemmat oli hyvät.
(joo ja en suinkaan toista itteäni tässä, muttakun väsynyt olen jne jne...)

Ja sitten haluun laittaa tähän loppuun pari kappaletta tästä leffasta



Tää kappale jäi kyllä soimaan ainakin sen teatterin jälkeen.
(oikeestaan ne kaikki kappaleet soi mun päässä sen teatterin jälkeen vuorotellen...hmmmmm..)

Ja seuraava kuten tuo edellinenkin oli hyvin samanlainen (arvattavaa) kuin siinä teatterissakin.



Joo siinä oli sitten se toinenkin kappale, toivottavasti jaksoitte lukee ja kattoo vidjot~

1 kommentti: