Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteita. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Tampere kuplii and some other things

Tämä piti kyllä kirjoittaa jo eilen, mutta en sitten jaksanut. Eli tosiaan käväisin Tampere kupliissa, vaikka melkein oli niin etten menisi ollenkaan. Ja todellakin vain käväisin... Lauantainahan olisi ollut kaiken näköistä kivaa, minkä takia olisin voinut siellä käydä, mutta koska olin laiska ja seuralaiseni oli vapaa vasta sunnuntaina niin mentiin käymään vasta silloin. Tietysti sitten sain vähän myöhässä tietää, että olisihan mulla ollut seuraa paristakin tyypistä silloin lauantaina... ^^''

 photo IMG_0504_zpsfd0475cb.jpg

 photo IMG_0529_zps1b25bbb5.jpg

Sain tuolloin hyvän syyn laittaa tämän pehkon, jolle leikkasin sen ottiksenkin. Ja tajusin että meillähän on isommatkin ripset, kun mitä yleensä oon käyttänyt joten laitoin ne~ Nämä isommat on kyllä huomattvasti komeemmat *W* Ja siellä hyllyllä ne on lojunu laatikossan pitkän aikaa ilman, että kukaan ois käyttäny D:

No Hajan piti noutaa puolenkuun peleiltä viimeinen Blade, joten sinne suunnattiin ennen kupliita. Mutta sitten paikan päälle päästyä metsästettiinkin Lon (tai oikeastaan toisinpäin). Ei ehditty kuin taidekuja ja myyntipäydän oikeastaan kiertämään kun jo saatettiin Lonlonia pysäkille. Ja siitä nälkäisinä alettiinkin lähtemään jo kotia kohti. No ei sen puoleen ei sunnuntaina siihen aikaan ollut edes oikein mitään ohjelmaa, jossa olisi viitsinyt käydä. (sen sijaan lauantaina oli parikin... ahahha..).

 photo IMG_0506_zpsaa19b547.jpg
Cute backpack isn't it? 

Mukaan sieltä sitten tulikin tosi tärkeänä tuollainen reppu. Vaikka käytänkin tosipaljon reppuja ja silleen, mutta asiallehan voi tehdä muutoksen ^^'. Mutta ihme kyllä en ole ostellut sitten muuten lähiaikoina mitään! Lukuunottamatta jotain suklaata yms. Mutta silti! Olen aika ylpeä asiasta, vaikka siihen tulee muutos kun mahdollisesti laitan Hajan tilaamaan kengät, mekon ja paidan :''D Oli kyllä aika lähellä, etten olisi ostanut yhtä peliäkin, kun J-pon ja Haja sitä kovasti yritti tyrkyttää.. :'').

 photo IMG_0407_zps461e5766.jpg

Ja samalla kun laittelin näitä kuvia konellee niin kameraan oli tullut joskus tälläinenkin kuva (ja aina yhtä puhas peili... mun pitäis tosiaankin tehä asialle jotain). Mutta mulla on hame! Ihmeellistä sinänsä, kun en yleensä käytä hameita (varmaan koska en omista mitään kivoja). Taisin olla menossa kattoon Janin teatteri esitystä Lonloninkanssa! Jos oikein muistan, että se oli siltä päivää. Se oli tosiaan ihan hauskaa katseltavaa ja vieläpä ilmainen 8D.

No nyt kuitenkin on pääsiäisloma, pieni mutta mukava tähän ennen viimeistä viikoa tigerillä! Sen jälkeen alkaakin sitten taas harmaa kouluarki, vaikkei sitäkään kauaa kestä kun kesä on melkein täällä~ No lomalla en oo tehny oikein mitään muuta kun kattonu animea ja piirtänyt. Pelata pitäisi ja lasketteleen olisin halunnu mennä, mutta näyttää vähän siltä että sellaista reissua ei taida tulla ^^'. Animua tosiaan on katsottu taas, joten siitä sitten varmaan taas seuraavaksi (ne nyt tuppaa loppumaan samaan aikaan).

Mutta olen piirtänyt tässä nyt lähes paripäivää! Tänään piirsin itseasiassa kokopäivän ja sain ranteen sekä sormien nivelet kipeäksi... (jännetuppitulehus, täältä tullaan!). Mutta eilen sen kuvan kuitenkin aloitin ja sain tänään hyvälle mallille!

 photo VIP_zps1250fda0.png
I started this yesterday :>

Eilen sain tämän tähän vaiheeseen! En muistanukkaan, että tein sitä näin vähän... No tänään sainkin sitten nähtävästi oikein kunnolla sitten sitä aikaiseksi ja jos olen yhtä liekeissä huomenna niin eiköhän siitä valmista tule! :B

 photo masakiampmanarajat_zps9a30d042.jpg
Only coloring anymore!


Sain tänään sen jo noin pitkälle! Ja siinä tosiaan kaksi hahmoani, oikein iloisia molemmat ja olen muutenkin piirrellyt tai lähinnä suttaillut Manan (tämä istuva tappi) naamoja melkoisesti niin teki mieli piirtää ihan kunnon kuva. Ja koska on se kuva vähän ankea yhdelle niin kaksin kaunihimpi :B Joten lisäsin mukaan Masakin (aika vanha hahmoni itseasiassa nyt kun alkaa ajattelemaan ja niin vähän oon sitä piirtänyt :'')). Eiköhän tästä ihan hyvä tule, vaikka siitä onkin aikaa kun koneella viimeksi jotain piirsin ihan alusta loppuun ^^.

 photo VIP2_zpsee7f5bff.png
I continue this tomorrow (if I'm not too lazy)

Sain jopa kaikki iho alueet kokonaan väritetty ja molempien hiukset sai jo pohjavärinkin! Siitä onkin sitten hyvä jatkaa huomenna, jos en rupea laiskaksi ja makaa sängyssä lueskellen ja sitten valu lattialle pelaamaan pleikkarilla :'''D

Mutta eipä tässä sitten muuta! Saimpahan ainakin kirjotettua jostain muustakin kun animesta ja sehän oli tavoite (eikun siis miten se menikään). Sain muuten laitettua itseni Blogloviniin joten: Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Adios amigos! 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Shopping, shopping, shopping....

Well I have bought many things lately... 

Photobucket
Ehehehe~ Well... I bought: Nice shoes, couple of shirts, cake forks, spoons, plates, glasses, some manga, movie, cupcake thing and some kind egg (it have three foot). And my friend give me some manga and Chii figure~ (。・v・。) 

Photobucket
I almost forgot! I bought this cool black hand too~

Tietystikkään en ole ostanut näitä kaikkea kerralla, vaan koska en muistaakseni ole kirjoitellut ostoksistani hetkeen niin laitoin sitten kauemmaltakin ajalta ostamani asiat samaan. Tuo käsi, cupcake haarukat ja astia, lasit sekä tuo jalallinen muna tsydeema on kaikki Tigeristä. Paidat ovat molemmat (aikas isoja) Ginatricotista (alennuksesta tietysti :'D). Tosiaan tuossa on musta pitkähihanen, joka on ihan kiva mutta siitä näkee vähän läpi joten toppi on ihan cool sen alla. Ja tuo toinen on (ei mun värinen) t-paita, joka on tosiaankin erittäin iso :''D Ja sitten nuo lusikat ja tuo lautanen (ostettiin jonkisenverran syviä ja normi lautasia) Kodinykkösestä. Nuo kiilakorolliset kengät olikin sitten Skopunktenista, mutta en kyllä noita ollut alunperin sieltä hakemassa vaan sellaisia balleriinoja jonka kärjissä oli piikkejä~ Tulin sitten siihen tulokseen että nämä on paremmat kun balleriinoja en osaa oikein käyttää (ja ne oli kalliimmat).

Ja Tigeristä on tosiaan tullut osteltua kaikennäköstä ja melkein ostin viiksi sateenvarjonkin (koska se on vaan niin hieno~). Mutta sinne se jäi (ainakin toistaiseksi). No nytkun siellä on tullut oltua päivästä toiseen niin se musiikki tuppaa jäämään soimaan päähän (yleensä kipaleet/kipale loppupuolella jää loppu illaksi päähän) ja nyt on kyllä soinut tuo Shirley Bassey - Kiss me honey honey (kiss me) (1958).... Joten laitan sen nyt tähän muidenkin riesaksi :''D

I have listened this very very much in Tiger Store (I work there from school).

Ja nytkun en ole vielä mukamas tarpeeksi shoppaillut niin voisinkin kertoa mitä olen tässä lähiaikoina katsellut~ Tosiaan aloitetaan vaikka siitä yhdestä hameesta, mitä en kerennyt ostamaan (koska se oli käytetty hame niin ei niitä nyt enempää).

Photobucket
Woops, picture is a little small... oh well cute skirt anyway~

Se on tosiaan aika söpö hame, mutta koska en saanut sitä sillä mukavalla hinnalla niin en ole ihan varma ostanko tätä sitten muuten. Toisaalta tekisi kyllä vähän mieli :3

Mutta se on tosiaan vielä vähän mietinnän alaisena (kun ei se uutenakaan ole pahan hintainen sitten loppujenlopuksi). Mutta sitten muita vaatteita mitä olen tässä katsellut (ei kylläkään ihan kaikkia, mutta osa).

Photobucket
This skirt is really pretty and I like the print :3


Photobucket
Jup, it's really detailed print and I think it's really pretty :3

Photobucket
I really want even one bonnet (I'm not sure why) :'DD

Jep tuo hame olisi sinisenä (koska en ole suuri punaisen ystävä) ihan ja siinä on mahdollista tilaista bonnetti ja/tai päärusetti mukaan, mutta jos tuon hameen ostaisin niin olisihan se kiva saada tuollainen bonnetti siinä mukana. Mutta tosiaan se bonnetti on aikas muhkean hintainen lisä siihen, joten mun todellakin pitää miettiä asiaa vähän enemmän :'DD Toisaalta en kauaa viitsisi miettiä, kun tuo on limited edition....

Mutta ei siinä vielä kaikki! Olen tuon lisäksi katellut vähän mekkosia ja muita hameita, mutta eniten tarvitsisin valkoista paitaa (loliuskottavaa). Mutta paidat joita nyt olen erityisesti katsellut on aikas kovan hintaisia... joten jos sellaisen ostaisin niin ottaisin mahdollisesti vain toisen... D:

Photobucket
This one is really pretty...


Photobucket
....and this one is really cute... but I don't know witch one is better... :/

Niin eihän sille rahan tuhlaukselle näy loppua (mä todellakin tarvitsen sen kesätyön). Oon huomannu että sitä rahaa on päässy kulumaan melkoisesti kaikkeen syömiseen (tänäänkin ostin teetä ja eilen suklaata...).

Photobucket
It's yoghourt ice cream (jugi)!

Photobucket
Oven ice cream 8D

Photobucket
Green ice tea!

Photobucket
Tea and brownie from Daddy's Diner (there is so good cakes and tea/coffee is free if you buy cake).


Ei en oo syöny... Okei olen! Mutta tämnäkään kaikki ei ole samalta päivältä tai edes peräkkäisiltä päiviltä! Mutta kännykällä otetut kuvat on aina yhtä laadukkaita, vaikka onhan nämä nyt oikeastikkin hyviä verrattuna vanhempiin kännyköihin :3

Mutta hei! On sitä tullut muutakin tehtyä kun vaan syötyä (vaikkei siltä ihan näyttäny).

Photobucket
Jey, snowboarding~

Photobucket

Käväsin tuossa hiihtolomalla Himoksella, josta taisinkin mainita aijemmin.. ainakin uskoisin näin tapahtuneen, mutta kuvia ei kyllä ollut, koska nyt vasta vaivauduin laittamaan ne kännykästä photobukettiin.... (kännykällä pystyy laittaan vaan yhen kerrallaan, vaikka yritin ladata useempaa B:).

Mutta laskettelemassa oli tosiaan kivaa (olin siellä Hajan ja J-ponin kanssa). Olen tietty tehnyt muutakin tämän lisäksi!

Photobucket
I have made my comic! One page is done and in smack jeeves but another is... well... I have been lazy (as always).

Photobucket
I tried draw new ID pic (in deviant art) but I'm not sure if I ever finish this :/

Photobucket
I draw quick one (I actually made it pretty fast :'D) I'm not sure this either if i finish this ever... 


Ja ei siinäkään vielä kaikki! Olen myös pelannut Hyperdimension Neptuniaa niinkun varmaan on käynyt jo aijemminkin ilmi. Ja aijon pelata sitä vähän lisää tässä kun vain kerkeän (ehkä tänäyönä?).

Photobucket
I like this game :3


Photobucket

Juu ja näitä kuvia (ja paria muuta) mun piti säästää siihen kun oon pelannu tän läpi... noooo ehkä mulla on jotain silloinkin näytettävää :'DD

Ja sitten tietysti täytyyhän sekin tähän loppuun ilmottaa että leikkelin mun vaaleenpunasen peruukin ottiksen! Viimeinkin mää kykenin siihen eikä tullut edes kovinkaan pahaa jälkeä :''D

Photobucket
I cut my bangs :>

perjantai 1. maaliskuuta 2013

HelLoCon

Here is going to be so much photos and couple of videos, enjoy! 

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan viimeviikonlopusta, kun olin Lonlonin, Hajan ja J-pon:in kanssa HelLoConissa. Menimme Helsinkiin kylläkin jo perjantaina, joka oli oikein mainio idea ja sainkin käppäillä töittenjälkeen suoraan rauttikselle, jossa sitten keräännyimme (mukana omilla jaloilla seisoskeleva naulakko).

Photobucket
Haha, it must look funny when someone is walking with coat rack on her shoulder.
I was the one who was carrying that rack :'D

Tosiaan kanniskelin tuota henkaria olallani tämän koko matkan (paitsi tietty pakanpäällä). Ja minunhan oli tarkoitus olla avustaja (niinkun olinkin), mutta pöytää varten oli varattu kahdelle myyjä lipuke ja Haja jakoi pöydän J-pon:in kanssa, mutta ei se mitään (OLINhan ihmekyllä rikas).

Photobucket
Our trip food, mochis of course~

Ja olin viimeksi syönyt kuppinuudelin yhden kahden aikaan (juna lähti 7 aikaan), joten ruoka oli ihan fiksua. Olihan meillä tietty mamma laittanut mukaan leipääkin (jotka toki söin~). Mutta eihän sitä ilman mochia voi minnekkään lähteä ja meillähän oli tietty toisenlaisia mocheja mukana (niitä joustavampia 8D).

Photobucket
Lon playing with my phone (candy crush of course :'))

Matka meni aikas nopeasti siinä kännykällä sählätessä, jutellessa ja musaa kuunnellessa. Tuolla kännykällä onnistuimme tekemään pienen munauksen, kun Lon halusi käväistä twitterissä ja sitten tämän käyttäjätunnus tallentui kännykkään ja sen saa poistettua poistamalla koko tilin (ainakin se punainen nappula oli uhkaava). No enhän minä sitä käytä, kun on omakin tili, mutta se on hämäävää kun kännykkä ilmoittelee joskus Lonin juttuja :'')

Helsinkiin päästyämme sitten menimme Lonlonin johdolla tämän isän kämpälle, johon saimme luvan majoittua sinne (edelleen olen ja varmasti Haja ja J-pon myös ovat kiitollisia tästä). Käväisimmekin sitten samaisena iltana kaupassa hakemassa iltapalaa ja seuraavanpäivän eväitä tai no minä hain vain jääteen ja tikkareita ^^'

Photobucket
Mudcake! *W*


Tämä on kylläkin kännykällä otettu, mutta siinä onkin ihmeen hyvä kamera (olen ylpeä siitä~). Siinä samalla kiinnittelin päänsyöjä rusettia pantaan (jonka sitten seuraavanapäivänä laittaisin päähän).

Photobucket
(Sorry J-pon I just have to put this here because it suits you~ <<3)

Yhtenä illan aktiviteettinä oli se että laitoimme J-pon:in yhteen Hajan tekemään hameesen ja katsokaa nyt kuinka kiva se olisi ollut sen päällä~ Alkuperäinen suunnitelma oli, että laittaisimme sen Lonin vaaleenpunaiseen mekkoon ja mun pinkkiin peruukiin 8D

Photobucket
This just looks so odd, we were watching movie on Lon's laptop and the big screen is behind it :''D
(we were watching Memories of a geisha, still good movie!)

Katsoimme Geishan muistelmia, kun lon ei sitä ollut nähnyt (mutta nyt tämä on korjattu!). Samalla sitten teimme muutakin. J-pon viimeisteli myytäviä korujaan, Haja teki hintalappuja, minä käyntikortteja ja Lon sitten loppupuolesta vähän avitti Hajaa hintalapuissa.

Photobucket
Some business cards that I made for Lovely Hollow!

Siinä tosiaan mahdollisesti tuttu kuva (Zombie-chan), jota käytettiin käyntikorteissa. Leikkelin ja kirjoittelin taakse jotain yhteystietoja (kun sitten conin jälkeen joku haluaa ostella vielä Lovely Hollowin tavaroita).

Photobucket
Some pretty jewelry what J-pon made~ (If you want see more/buy some go her to blog~)
She made them fully her self!

Tosiaan J-pon teki ne kokonaan itse ja niistä tuli todella nättejä *W* Kannattaa siis tsekata hänen blogiaan~ Ja näitä siis hän viimeisteli sen leffan aikana.

Sitten menimmekin leffan jälkeen nukkumaan ja minä heräsin vähän aijemmin, kun muut että saisin piilarit päähän, mutta kuinkas sitten kävikään. Sain ne hirveällä työllä päähän ja koska se toinen on vähän kärsinyt rusikoinnissa (mystisesti taittui) ja sitten se toinen taisi sujahtaa väärinpäin tai sinne jäi roska niin oli hivenen tuskaista. Otin ne sitten pois ja valmistauduin kiireesti (toisaalta ihan sopivaan tahtiin). J-pon ja Haja lähti edeltä cinipaikalle, kun mallien piti olla ajaoissa (Haja siis toimi yhdessä näytöksessä mallina ja siitä videota myöhemmin~).

Photobucket
Me and Lon, we don't look very happy but I don't like smiling to the camera (sometimes I do but it's rare :'D). I love Lon's outfit! She looks so pretty in her light pink dress~ <<3 

Jep, saatiin itsemme ihan hyvissä ajoissa kuntoon ja käppäiltiin sitten conipaikalla gloriaan (mukana henkari). Jossa sitten kävi tosiaan ilmi että makselen sitten täyden hinna lipusta (sinänsä sääli, mutta varoissani kun OLIN niin ei se mitään :)).

Photobucket
My ("ticket") stamp spill and it's just look very messy (it was some kind of flower if I remember right).

Jep sitten siinä pöytää kootessa ja odotellessa (no en minä sitä pöytää koonut mutta siinä seurana) sitten loppujenlopuksi ovet aukesi ja kun sisällä jo oltiin niin kiilasin ekana (ennenkun porukka ehti sisään) ostamaan lipun ja saamaan märän ja leviävän leiman kätöseeni ^^''

Photobucket
Haja and J-pon! 

Jep siinä onkin sitten Lovely Hollowin pöytä, josta oli tsuumi kuvia, muttakun näitä kuvia nyt on tässä jo ihan hyvin niin jääkööt tämä kokonais kuva ainoaksi.

Photobucket
My pink nails! There is some hearts and ribbons ^^

Jep otin noista kynsistäkin kuvat (ihanat nakkisormet). Nyt ei kyllä näy kaikki kivat sormukset ja käsikorut, mutta tuossa näkyi nuo kynnet hyvin ^^. Irtokynnethän ne oli ja hyvin pysyi, paitsi ne vähän isommat rusetit sain viljeltyä heseen ja jonnekkin se toinenkin taisi singota :'DD

Photobucket
LON!


Jep tämä oli vielä silloin otettu kun hengailtiin ennenkun liput saataisiin ostettua. Ja silloinkun kamerassakin oli vielä akkua >___>

Photobucket
It's program list!

Noin ja nyt päästäänkin tähän video osuuteen! Olisin tosiaan halunnut kuvata kaikki kameralla (ja ottaa muutenkin kuvia, muttakun se sitten otti loparit ensimmäisen ohjelman jälkeen...). 

This was fashion show and Haja is the third person who come to the stage~ 
There was many nice outfits~

Jep tämän kuvasin kameralla ja se olikin sitten aika pitkä muotinäytös, mutta ei haitannut~ Tuossa vasemmassa kulmassa yksi mies sinkosi aina välillä kameran eteen (kun hän otti kuvia), mutta ei se mitään :'D Tällä kameralla kyllä sai ihan hyvää videokuvaa~~  Mutta tämän videon lataaminen youtubeen veikin iän ja terveyden... >___>

I filmed this with my phone, but it's okay because the quality is good ^^

Seuraava muotinäytös jonka sain kuvattua, se yksi jäi kyllä nyt saamatta talteen. Kun tosiaan kamerasta loppui akku ja en tajunnut heti kännykällä alkaa kuvaamaan mitään (oletin ettei siitä kuitenkaan hyvää tulisi).

This is filmed with my phone too ^^'

En tosiaan ole täysin varma tuon keskimmäisen videon ohjelma nimestä (mutta olen aika varma että se oli tuo). No kuitenkin kännykällä tuli hyvää jälkeä ja se latautuikin youtubeen oikein mukavan nopeasti (toisinkuin kameran video... >___>). 

No sitten tietty kierreltiin katselemassa myyntipöytiä Lonlonin kanssa, kun Haja ja J-pon kauppasivat tavaroitaan. 

Photobucket
I bought super cute Alice in the wonderland skirt~~ 

Photobucket
And some jewelry~ J-pon made those three rings :3

Photobucket
And super cute shoes! *W*

Eli aikapaljon kaappasin sitten mukaani loppujen lopuksi, vaikka ajattelin että en mä välttämättä paljoa mitään osta ehkä jonkun korun :'D

Photobucket
This is Lonnuska's photo, but I put it here because I didn't have any photo of my lovely bro(sis) Haja D:

Siellä oli oikein mukavaa, mutta sitten se loppuikin jo ja palasimme takaisin Lonin majoitukseen. Siellä sitten pohdimme menisimmekö myöhemmin takaisin kuuntelemaan musiikkia vai jäisimmekö sinne pelaamaan. Ja pelaamaan sitten jäätiin. 

Photobucket
After con we played not so pink card game Gloom
And I won! 

Tämänjälkeen sitten pakkailimme ja Lon saattoi meidät ratikka pysäkille, josta sitten yritimme löytää tiemme bussipysäkille (hesen kautta). Löysimmekin sen itseasiassa heti, vaikka emme olleet varmoja olisiko se sitten oikea pysäkki :'D

Bussimatka sujui melkoisen nopeasti, kun olin tumblrissa ja pelailin ja nukuin sitten lopun aikaa. Tampereelle päästyämme tuntui jotenkin erittäin erittäin kylmältä, mutta se saattoi johtua osaksi siitä kun oltiin nukuttu koko bussimatka ^^.

Että sellainen reissu, ihan mukava etten sanoisi :3
Very nice trip/con! 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Hansel & Gretel: Witch Hunters

Photobucket
Lon and I went see Hansel & Gretel: Witch Hunters

Käväistiin tosiaan katsomassa tuo Hannu ja Kerttu Lonnuskankaa tuossa viikonloppuna. Maksoin tietysti itseni lähes kipeäksi, kun sitä pyöritettiin vain 3D:nä... On se kyllä aikas kallis maksaa 15€. No kuitenkin olihan se ihan OK, mutta ei mikään erityisen hyvä leffa. Ja kun pitkästä aikaa 3D:tä meni katsomaan niin kyllähän se nyt on selvästi erilainen kuin normaali (tietystikkin). Mutta verrellä mässäiltiin aika paljon, mutta eihän se sinänsä minua erityisemmin haitannut. Musiikit oli kyllä hyviä ja suomalainen näyttelijäkin selvisi hyvin tehtävässään :D.


Ja tosiaan tuossa aijemmin mainitsin kännykän hajoamisesta ja siitä että käytin väliaikaisesti sitä vanhaa simpukkaa. No nyt sitten on kuitenkin uusi kännykkä (vaikka käytetty on, mutta ei edes vuotta). Ja se on iPhone 4S!

Photobucket
My new phone!

Kuvat taas mitä parhaimpia, kun oon niin hyvä kuvailemaan keltaisessa valossa. Mutta tosiaan nyt on uusi lelupuhelin. Ihan kivahan se on oikeastaan, hyvä kamera ja saa sovelluksia jne jne. Mutta se on tietty sääli ettei soittoääntä tai viestiääntä saa mieleisekseen (toisinkuin vanhemmissa kapuloissa). Mutta se on pikku seikka (sääli kuitenkin).

Photobucket
My look on weekend when I and Lon went see Hansel & Gretel: Witch Hunters
(Dirty mirror... I really need to clean it ^^'')

perjantai 4. tammikuuta 2013

Sale shopping!

Niin säästääkkö piti? No se alkaa sitten varmaan nyt kun ale shoppailut on tehty! Käväisin jo tuossa toissapäivänäkö se oli? (kirjoittelin siitä jotain). Ja tänään se sitten jatkui, mutta tuhlasin jälleen vähän rahaa (lukuunottamatta ruokaa, joka tuli maksamaan enemmän kun muu shoppailu). Viimeksi kulutin myös vähän rahaa varsinaisesti, kun oli lahjakortteja.

Menin tosiaan jälleen Tertsan kanssa shoppailemaan ja heräsin ihmeen hyvin ihmeen aikaisin, vaikka vapaapäivä olikin! Ja koska myöhästyin jälleen bussista olin siihen aikaan kun alunperin pitikin, joten en sitten loppujen lopuksi ollutkaan kovin aikaisin 8'D

Photobucket
Only 5€ from H&M (Ribbons are shining~)

Photobucket
Only 5€ too from Ginatricot (I think this would be nice in summer)


Empä muuta ostellutkaan, joka oli ihan hyvä toisaalta niin rahaa ei mennyt. Mutta mentiin myös syömään Daddy's Dineriin, jossa ei oltu aikaisemmin käyty. Se oli hyvin hyvin samanlainen kuin American Diner, ruoka listakin näytti samalta. Otin itse kana purilaisen, josta huomasin että se erosi siten American Dinerin annoksesta, että tässä ei ollut sitä pakollista salaattia ja se purilaisen leipä oli eri näköinen. Kooltaan se oli sama ja kaikki muukin oli aika samaa (sen salaatin tilalla oli maissitähkä *W*)

Photobucket
From Daddy's Diner right next to our table~

Photobucket
From Daddy's Diner too! BATMAN! 8DDD